- Kaksoisvoitto Suomeen, Jukka Mukala Suomen Pekingin faniryhmästä veikkaa illan keihäsfinaalista.
Koko suomalainen yleisurheilufanien joukko hyväksyy veikkauksen. Osa ryhmän jäsenistä on ollut paikan päällä todistamassa suomalaisten edellistä kaksoisvoittoa, jonka Kimmo Kinnunen ja Seppo Räty ottivat Tokion kisoista 1991.
- Tokiosta vaan mallia, Kari Koski Koski Tl:stä jatkaa.
Voittajaksi kelpaa yhtälailla Antti Ruuskanen kuin Tero Pitkämäki.
Mitalit eivät kuitenkaan ratkaise arvokisoja kiertävän, parikymmenpäisen ryhmän matkan onnistumista.
- Eivät ne sitä ratkaise, mutta kyllä mitalit matkan onnistumista edesauttavat, ryhmän puheenjohtajana toimiva Pentti Salonen kertoo.
- Porukka on hitsautunut yhteen, ja se käy luonnollisesti, koska me kaikki olemme urheiluihmisiä. Nytkin kaikki on mennyt hyvin, vaikkei mitaleita ole vielä tullutkaan, Salonen jatkaa.
Valmennusjohtaja jäi ilman ohjeita
Koski vahvistaa, että kyse on muustakin kuin mitaleista. Esimerkiksi keskiviikon fanitapaaminen Suomen joukkueen johdon sekä urheilijoiden David Söderbergin, Kristiina Mäkelän ja Henri Mannisen kanssa kohotti tunnelmaa.
- Kokonaisuus ratkaisee matkan onnistumisen. Tässä porukassa huumori on yksi tärkeä asia, Koski kertoo.
Eräillä ryhmän jäsenillä on ällistyttävä kokemus erilaisista arvokisoista. Pekingin porukasta esimerkiksi Timo Nyrhinen on käynyt yleisurheilun MM-historian kaikki kisat Helsingistä 1983 Pekingiin.
Mitalit eivät siis ole tähdellisin asia kannattajille. Keihään finaalipäivänä siitä on kuitenkin vaikea olla puhumatta. Ryhmä muistuttaakin, että Mukalan ennustukseen kannattaa suhtautua vakavasti, sillä hän voitti Kalevan kisoissa järjestetyn yleisurheilun tietokisan.
Tietoa riittää eikä muisti petä, mutta Haminassa asuva Mukala ei kuitenkaan aio jakaa tietopankkiaan valmennusjohtaja Jorma Kemppaisen kanssa.
- Kemppaisen neuvomiseen minunkaan tiedot ja kyvyt eivät riitä, Mukala naurahtaa, mutta voittaa Kemppaisen hieman myöhemmin pitämän tietokilpailun. Kuinkas muuten.