Elonkerjuu-yhtyeen basisti Antero Naali menehtyi 29. joulukuuta.
Elonkerjuu-yhtye kertoi 30. joulukuuta Facebookissa bändin basistin Antero Naalin, eli Marko Anttilan, kuolemasta. Julkaisun mukaan Naali menehtyi 29. joulukuuta nopeasti edenneeseen sairauteen.
– Meille kaikille on järkytys, kuinka nopeasti asiat ovat edenneet. Vielä lokakuussa Ana oli soittorivissä. Sorsanpesän keikka Seinäjoella jäi ikävä kyllä viimeiseksi. Tätä ei meinaa käsittää todeksi, julkaisussa sanotaan.
Julkaisu on kerännyt valtaisan määrän fanien osanottoja ja kommentteja.
– Olen niin surullinen, enkä pysty käsittämän, että näin hyvä mies vietiin pois! Hän oli aina niin iloinen ja ystävällinen. Joskus törmättiin Stadissa, halattiin ja vaihdettiin kuulumisia. Minulle hänen vikaksi keikaksi jäi Järvenpään Eino-pubin keikka. Muistan kun laittoi, että olipa kiva nähdä "vanhoja" faneja yleisössä. Aina kiitollinen mies. Levätköön rauhassa, ikinä en unohda, eräs kirjoitti koskettavasti.
– Tuntuu siltä, että juuri vietimme Markon viisikymppisiä ja nyt mies on poissa. Voimia ja osanottoni bändin jäsenille, kavereille ja muille Markon rakkaille, toinen kommentoi.
– Lämmin osanotto ja jaksamisia kaikille, hyvä mies lähti aivan liian aikaisin. Anteroa lämmöllä muistaen, eräs kirjoitti.
– Elämä on arvaamaton, ja joskus ne parhaat lähtevät ihan liian aikaisin. Lämmin osanotto teille sekä Anan läheisille, toinen kirjoitti.
Elonkerjuu-yhtye toimi vuoteen 2011 asti nimellä Lauri Tähkä & Elonkerjuu, ja tuolloin nykyään soolouraa tekevä Lauri Tähkä oli siinä mukana.
Yhtyeen nykyisiin jäseniin kuuluvat solisti Osku Ketola, kitaristi Simo Ralli ja rumpali Lenni Paarma.
Naali soitti bassoa myös Vesku Jokinen & Sundin pojat -yhtyeessä. Bändi on jakanut suru-uutisen omalla Facebook-sivullaan koskettavan kirjoituksen saattelemana.
– Marko rakasti musiikkia ja soittamista. Soittoniekka suurella, lämpimällä sydämellä. Lepää rauhassa, ystävä. Lämmin osanottomme omaisille, yhtye kirjoittaa julkaisussa.