Elonkerjuu-yhtyeen solistiksi hyppää aiemminkin kokoonpanossa mukana ollut Juha Lagström.
Elonkerjuu-yhtye ilmoitti 6. syyskuuta jatkavansa toimintaansa uuden solistin kanssa. Paluun kokoonpanoon tekee Juha Lagström, joka on ollut yhtyeen riveissä vuosina 2012–2017.
Lagström musisoi solisti ja viulisti Osku Ketolan, kitaristi Simo Rallin sekä kitaristi Lenni Paarman kanssa.
Yhtye koki suuren menetyksen vuoden 2023 lopussa.
- Jouduimme Elonkerjuuna taas kerran ison ja ylitsepääsemättömän vuoren juurelle, kun rakas basistimme Antero Naali menehtyi viime vuoden lopulla lyhyen sairauden murtamana, yhtyeen tiedotteessa kerrotaan.
Ensimmäinen uuden Elonkerjuun bändileiri pidettiin Paarman mökillä Vaasassa kesäkuussa, ja yhtyeen uusi single Sydän märkenöö julkaistaan 4. lokakuuta.
Lauri Tähkä jätti Elonkerjuu-yhtyeen vuonna 2011.