Musiikkifestivaalien peruutukset toista vuotta peräkkäin olisivat monille tapahtumille takaisku, mutta eivät kuolinisku.
STT:n haastattelemat musiikkifestivaalien järjestäjät ovat yhä toiveikkaita siitä, että kesän festivaalit saataisiin järjestettyä suunnitellusti.
Helsingissä kesäkuulle kaavailtu Sideways-festivaali peruttiin hiljattain. Heinäkuun tapahtumat Seinäjoen Provinssi, Joensuun Ilosaarirock, Turun Ruisrock ja Pori Jazz kuitenkin kertovat, että festivaalien valmistelut ovat yhä käynnissä. Samaa kertoo myös muun muassa Raumanmeren Juhannusta ja Iskelmäfestivaalia järjestävä Nelonen Media Live.
Epävarmuus on kuitenkin suurta, ja tilannetta seurataan päivittäin.
– Seuraamme mitä tapahtuu. Olemme valmiita tekemään tapahtuman täydessä mitassa, mutta varaudumme myös muihin vaihtoehtoihin, sanoo Ruisrockin promoottori Mikko Niemelä.
Osa festivaaleista katsoo huhtikuun alun olevan kriittinen aikaraja.
– Meidän oma takaraja päätökselle on maalis-huhtikuussa. Jos rokotetahti ei ole kiihtynyt eikä tautitilanne näytä helpottavan, joudumme itse tekemään päätöksen, että perummeko vai emme, sanoo Ilosaarirockin toiminnanjohtaja Niina Hattunen.
– Kesä näyttää heikolta, mutta toistaiseksi ei ole määrä luovuttaa. Toivotaan, että viimeistään huhtikuussa saisimme näkymän kesän tilanteesta, sanoo taas Pori Jazzin toimitusjohtaja Miika Ranne.
Ranteen mukaan Pori Jazzin suunnitelma kuitenkin on, että festivaali pystyttäisiin tavalla tai toisella järjestämään edes pienemmässä mittakaavassa, vaikka isot yleisötapahtumat peruttaisiin.
"Kyllä tappiot olisivat merkittävät"
Mahdollinen peruuntuminen jo toisena vuotena peräkkäin olisi isku festivaalien taloudelle. Miten iso, se riippuu monesta tekijästä.
– Normaalina vuonna meidän liikevaihtomme on 4–5 miljoonan euron luokkaa, viime vuonna varsinainen liiketoiminta oli kokonaan poissa, sanoo Pori Jazzin Ranne.
Ruisrockin Niemelän mukaan tappiot jäivät viime vuonna melko maltillisiksi maksettujen tukien ansiosta.
– Siksi me ja myös tapahtuma-alamme olemme olleet (valtion maksaman) tukiasian kanssa aktiivisia. Mahdotonta sanoa tarkkoja tappioita, mutta totta kai ne olisivat merkittäviä, hän sanoo.
Tukien lisäksi tappioiden suuruuteen vaikuttaa myös moni asia, kuten ajoitus. Festivaalijärjestäjät toivovat ennen kaikkea, että viranomaiset ilmoittaisivat mahdollisista rajoituksista ajoissa.
– Se riippuu todella paljon siitä, koska saamme tiedon. Kulut juoksevat koko ajan, Niemelä sanoo.
– Jos me jotain kaipaamme tässä tilanteessa, niin mahdollisimman avointa viranomaisviestintää. Meille on tärkeää kyetä hallitsemaan riskejä, ja se edellyttää sitä, että kaikki ajankohtainen tieto on meillä käytössä, sanoo Provinssin festivaalijohtaja Sami Rumpunen.
Hattunen huomauttaa, että Ilosaarirockin kaltaisen tapahtuman alasajo vie useamman kuukauden. Siksi tapahtuman peruminen vaatii huolellista puntarointia.
– Olemme täysin omarahoitteinen, kuten moni muukin suurtapahtuma. Kysymys on, miten kauan meidän kassa kestää tätä odottelua, Hattunen sanoo.
– Joudumme puntaroimaan riskien hallintaa. Sellaista katastrofia en johtajana voi päästää tapahtumaan, että vasta ovella peruisimme tapahtuman. Pitää laskea, mihin asti pystymme joustamaan, hän lisää.
Festivaalien tulevaisuuden ei uskota olevan vaarassa
Festivaalien järjestäjät sanovat, että vaikka festarit jäisivät kahdelta kesältä välistä, minkään festivaalin tulevaisuus ei ole vaarassa.
– Jos ensi kesän tapahtumaa ei voida järjestää, siitä seuraa tietysti taloudellinen isku. En halua yksilöidä sitä euroissa, mutta festivaalin tulevaisuudesta pitkällä aikavälillä emme ole huolissamme, sanoo Provinssin Rumpunen.
– Sellaista vaaraa ei ole, että Ruisrock olisi mennyttä, vakuuttaa festivaalin promoottori Niemelä.
Yleinen käytäntö festivaaleilla on, että viime vuonna ostetut liput voi käyttää tänä kesänä.
– Valtaosa vuoden 2020 lipun ostaneista päätti pitää lipustaan kiinni. Puhutaan reilusti yli kahdesta kolmannesta lipun ostaneesta. Provinssin Rumpunen sanoo.
– Uskomme, että tapahtumasektorilla on runsaasti patoutunutta kysyntää korona-ajan jälkeen.
Jos tämänkin kesän festivaalit peruuntuvat, niin viime tai tänä vuonna ostettua lippua voisi käyttää kesällä 2022. Festivaaleilla kuitenkin uskotaan, että lippuja riittäisi tässäkin tapauksessa myyntiin vielä ensi vuodelle.