Finnair toivoo, että matkustajat ottaisivat selville paremmin, mitä asiakirjoja kohdemaahan matkustamiseen pandemia-aikana tarvitaan.
Finnair kertoo kohtaavansa päivittäin tilanteita, joissa koronaviruspandemian aikana matkustamiseen tarvittavat asiakirjat eivät ole kunnossa ulkomaille matkaavilla suomalaisilla.
Vaikka lentoyhtiö muistuttaakin asiakkaita omien sanojensa mukaan hyvissä ajoin, on Finnairin viestintäpäällikkö Mari Kanervan mukaan yllättävän monella tällä hetkellä tarvittavat asiakirjat joko hukassa tai kokonaan hankkimatta.
– Kyllä meillä on päivittäin tilanteita, joissa joudumme eväämään pääsyn lennolle puutteellisten koronavirukseen liittyvien todistusten vuoksi. Nämä tilanteet voivat joskus myös viivästyttää lennon lähtöä, jos esimerkiksi lennolta evätyn asiakkaan matkatavarat täytyy poistaa ruumasta, Kanerva kertoo.
Jos puute havaitaan lähtöportilla, on jo aivan liian myöhäistä.
– Jos asiakirjat puuttuu, niin silloin lennolle ei valitettavasti voida enää päästää.
Uudet asiakirjat tulevat monelle yllätyksenä
Kanerva haluaa korostaa, että on aina matkalle lähtevän vastuulla selvittää kohdemaan vaatimukset ja huolehtia siitä, että todistukset on kunnossa.
– Lentoyhtiön vastuulla on tarkastaa nämä todistukset ennen lentoa, kun kohdemaan viranomaiset sitä edellyttävät. Meillä on nettisivuillamme matkustusvaatimuksista kertova karttapalvelu helpottamaan asiakkaiden matkojen suunnittelua ja valmistautumista matkaan.
Kanerva toivoo, että tutustuu kohdemaan vaatimuksiin hyvissä ajoin. Ne voivat tulla monelle pitkästä aikaa matkaan lähtevälle yllätyksenä.
– Jos matkustaa ensimmäisiä kertoja pandemia-ajan jälkeen, niin kyllähän siihen on tullut paljon eri asioita ja vaatimuksia.
Mitä vaaditaan?
Mutta mitä esimerkiksi etelän lämpöön matkaavalta suomalaiselta sitten oikein vaaditaan?
Kanerva ottaa esimerkiksi Espanjan, johon moni suomalainen syksyllä mieluusti matkustaa.
Espanjaan riskimaasta- tai alueelta saapuvilta 12 vuotta täyttäneiltä matkustajilta edellytetään maahan saapuessa monta erilaista asiakirjaa.
– Esimerkiksi Espanjaan edellytetään maahan saapuessa rokotustodistusta, todistusta negatiivisesta koronatestituloksesta tai todistusta sairastetusta COVID-19 taudista, sekä ennen matkalle lähtöä täytettävää matkustustietolomaketta.
Finnairin matkustusrajoituskarttaan ja eri maiden vaatimuksiin pääset tutustumaan Finnairin sivuilta.
Korjaus 20.10. kello 10.49: Jutussa kerrottiin virheellisesti, että Espanjaan matkustaessa tarvitsisi englannin tai espanjankielisen testitodistuksen. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Espanjaan vaaditaan matkustustietolomake ja yksi kolmesta todistuksesta.