Fitness-guru ja televisiopersoona Richard Simmons katosi parrasvaloista vuonna 2014. Nyt hän syyttää entistä työtoveriaan maineensa pilaamisesta.
Richard Simmons, 68, syyttää entistä työtoveriaan, Mauro Oliveiraa, kiristämisestä ja mustamaalaamisesta.
Simmons vetäytyi julkisuudesta vuonna 2014, jotta voisi viettää eläkepäiviä 40-vuotisen viihdeuransa jälkeen. Nyt Simmons väittää, että Oliveira on sittemmin mustamaalannut häntä lehdistölle ja myynyt valheellisia tietoja muun muassa National Enquirer- ja Radar Online -sivustoille.
Simmons uskoo, että Oliveira on pyrkinyt tietoisesti tuhoamaan Simmonsin maineen. Oikeuden asiakirjoissa väitetään, että on entinenyhtiökumppani on keksinyt lehdistölle erilaisia syitä sille, miksi Simmons vetäytyi julkisuudessa. Oliveira on väittänyt, että Simmons on mieleltään epävakaa, heikko ja hauras.
Toisessa tapauksessa Oliveira väitti, että Simmonsin kodinhoitaja pitää tähteä panttivankina ja käyttää hyväksi tämän heikkoa henkistä tilaa. Oliveira on väittänyt myös, että syy julkisuudesta poistumiseen on sukupuolen korjaaminen naiseksi.
Oikeuden asiakirjoissa väitetään, että National Enquirer ja Radar Online ovat tienneet, että Oliveiran väitteet ovat valheellisia, mutta sivustot ovat julkaisseet artikkelit siitä huolimatta.
Oliveira kiistää Simmonsin väitteet People-lehdelle. Hänen mukaansa Simmonsin ”todellinen tarina” tulee julki ennemmin tai myöhemmin.
Lähde: People
Uusimmat
-
21:43
Uusi koronavariantti leviää maailmalla
-
21:12
Jane's Addictionin keikka Bostonissa eskaloitui painiksi lavalla – loppukiertue peruttu
-
21:08
Yhdestä TTK-oppilaasta nähtiin aivan uusi puoli, joka sai Tanssiraadin hanat aukeamaan: "Itkin"
-
20:47
Asiantuntija Trumpin mahdollisesta salamurhayrityksestä: "Ehdottomasti tätä tullaan käyttämään kampanjoinnissa"
-
20:33
Maailman parhaaksi valittu jalkapallotähti jatkaa Barcelonassa
-
20:29
Erektio-ongelmia voi ehkäistä omilla toimilla – "Voi olla jopa ihmelääke"
-
20:27
Donald Trumpin salamurhayrityksestä epäilty kahleissa tuomarin eteen – syytteet julki
-
20:22
Helsingin Maunulassa poliisioperaatio – yksi sairaalaan
-
20:11
Awak Kuierille merkittävä kunnianosoitus
-
20:04
Ilkka Sasi erotetaan apulaispormestarin tehtävästä
-
20:00
Nordealla edelleen ongelmia verkko- ja mobiilipankissa
-
20:00
Ensitreffit alttarilla -parin hääyönä kipinöi: "Saatoimme tutkiskella toisiamme"
-
19:37
Sidney Crosby laittoi nimen paperiin – seurapomo puhkesi kiitokseen: "Tekee valtavan henkilökohtaisen uhrauksen"
-
19:31
SM-liigapakin sopimus purettu – "Olen saanut ymmärrystä tilanteessani"
-
19:28
Trump syyttää ampumisesta Bidenin ja Harrisin kielenkäyttöä
-
19:11
IS: Valkeakosken teinisurman tutkinta valmistui – mukana uusi rikosnimike
-
19:10
Törkytoimintaa HIFK-katsomossa – selvitys nyt käynnissä: "Ei edusta millään tavalla arvoja"
-
19:06
Lehtisaaren taposta tuomittu mies taas syytettynä – puolalaisjohtoinen rikollisryhmä levitti 1 600 kiloa amfetamiinia
-
19:03
Avioeron keskellä olevat Jennifer Lopez ja Ben Affleck kokoontuivat perhelounaalle – artisti pitää edelleen kihlasormustaan
-
19:01
Suomalaiseen tautiperintöön kuuluu tappaviakin sairauksia – miksi niitä aiheuttavia geenejä ei seulota ennaltaehkäisevästi?
-
Lataa lisää