Ford-kuskit taktikoivat – päätöserikoiskokeen lisäpisteet kärkikuskien kiikarissa

1:49img
Julkaistu 16.09.2018 12:30(Päivitetty 16.09.2018 12:53)

MTV SPORT

Turkin MM-ralli huipentuu tiukkaan lisäpisteiden metsästykseen.

Videolla kooste lauantain kisatapahtumista.

Kun kilpailusta on yksi erikoiskoe ajamatta, on Toyota-tallilla turvallisen tuntuinen kaksoisjohto Ott Tänakin ja Jari-Matti Latvalan miehittäessä kahta kärkisijaa. Tänak lähtee kisan viimeiselle erikoiskokeelle 19,7 sekunnin etumatkalta Latvalaan nähden. Lisäksi Toyota-talli ilmoitti jo lauantai-iltana, ettei Latvala uhkaa MM-sarjassa paremmin sijoittunutta virolaista.

Sunnuntaina pientä taktikointia tapahtui myös Ford-kuljettajien kesken, kun M-Sport -tallin brittikuski Elfyn Evans tuli 16. erikoiskokeen starttiin viisi minuuttia liian aikaisin. Hän sai siitä viiden minuutin aikasakon, jonka seurauksena hän putosi tuloslistalla Sebastien Ogierin taakse. Näin Ogier nousi kisassa kymmenen sakkiin, ja samalla hän pääsee hieman paremmalla ajovuorolla kisan päättävälle Power Stage -erikoiskokeelle. 

Power Stagelta jaetaan viidelle nopeimmalle kuljettajalle lisäpisteitä MM-sarjaan kaavalla 5-4-3-2-1. Lisäpisteitä hamuaa myös MM-sarjaa johtava Belgian Thierry Neuville, joka körötteli 16. erikoiskokeen läpi erittäin varovaisesti ja autoaan säästellen. Neuville ja Ogier putosivat molemmat kisan kärkitaistosta lauantain keskeytyksien myötä.

Fordilla ajava Teemu Suninen tuntuu olevan turvassa tallimääräyksiltä, sillä hän on kisassa vankasti neljäntenä. Myöskään Hyundai-tallilla ei ole juurikaan mahdollisuuksia parannella Neuvillen asetelmia tallimääräyksin, sillä Hayden Paddon on kolmantena ja Andreas Mikkelsen viidentenä.

Kisaa johtava Tänak ei osannut sanoa tuoreeltaan 16. erikoiskokeen jälkeen, aikooko hän varmistella vai iskeä täysillä lisäpisteiden toivossa. Virolainen on mestaruustaistossa kolmantena 36 pistettä Neuvilleä ja 13 pistettä Ogieria perässä.

- Katsotaan miltä ajo tuntuu silloin, Tänak tyytyi kommentoimaan wrc.comille.

Kisan päätävä 7-kilometrinen Marmariksen erikoiskoe alkaa kello 13.18. Kun sama pätkä ajettiin aamulla ensimmäistä kertaa, oli Neuville tuolloin nopein.

Turkin MM-ralli, tilanne EK 16/17: 

 1. Ott Tänak         Toyota  3.54.21,1
 2. J-M.Latvala       Toyota      +19,7
 3. Hayden Paddon     Hyundai   +1.35,4
 4. Teemu Suninen     Ford      +4.02,2
 5. Andreas Mikkelsen Hyundai   +7.03,7
 6. Henning Solberg   Skoda    +13.15,4
...
10. Sebastien Ogier   Ford     +20.53,4
11. Elfyn Evans       Ford     +22.04,9
xx. Thierry Neuville  Hyundai  +38.50,4
xx. Mads Östberg      Citroen  +54.28,9

Erikoiskokeen 16 nopeimmat:

 1. Ogier    8.12,3
 2. Östberg    +1,1
 3. Tänak      +4,9
 4. Latvala    +7,0
 5. Evans     +14,0
 6. Paddon    +15,6
 7. Mikkelsen +15,8
 8. Suninen   +22,0

Kilpailun erikoiskokeet:

Torstai 13.9.
09.30 Testierikoiskoe (4,70 km)
20.08 EK1: SSS Turkey (2,00 km)

Perjantai 14.9.
07.58 EK2: Çetibeli 1 (38,10 km)
09.21 EK3: Ula 1 (21,75 km)
10.24 EK4: Çiçekli 1 (12,57 km)
12.24 Päivähuolto 30 min.
13.37 EK5: Çetibeli 2 (38,10 km)
15.00 EK6: Ula 2 (21,75 km)
16.03 EK7: Çiçekli 2 (12,57 km)

Lauantai 15.9.
08.35 EK8: Yeşilbelde 1 (34,24 km)
10.08 EK9: Datça 1 (10,70 km)
11.11 EK10: İçmeler 1 (20,37 km)
12.16 Päivähuolto 30 min.
13.24 EK11: Yeşilbelde 2 (34,24 km)
15.08 EK12: Datça 2 (10,70 km)
16.11 EK13: İçmeler 2 (20,37 km)

Sunnuntai 16.9.
10.08 EK14: Marmaris 1 (7,14 km)
10.46 EK15: Ovacık (8,05 km)
11.24 EK16: Gökçe (12,65 km)
13.18 EK17: Marmaris 2 (7,14 km) *Power Stage*

Tuoreimmat aiheesta

Ralli