Frida Karlsson pakotettiin sivuun maajoukkueleiriltä: "Hitto, miten tyhmä olen"

Frida Karlsson on rasittanut kehoaan liikaa, ja rasitusvamman seurauksena hän ei pääse leirille muun maajoukkueen kanssa. Ruotsalainen osaa kuitenkin heittää tilanteestaan jo vitsiä.

Karlsson on harjoitellut syksyllä kovaa ja hänen vasen jalkansa on oireillut.

– Kehoni ei reagoinut ensimmäiseen lumella hiihtoon kuten olisin halunnut. Piti tehdä muutoksia, jotta saan parhaan itsestäni irti tulevaisuudessa, Karlsson sanoo SVT:n mukaan.

Ruotsalaistähti ei matkusta muun maajoukkueen mukana Italian Val Senalesiin leirille, vaan on jo Teneriffalla pyöräilemässä ja kuntouttamassa jalkaansa.

– Kyseessä on vasemman jalan ylikuormitus, joka yhdessä kovan syksyn harjoittelun kanssa vaikutti muun muassa nivusen ylikuormitukseen. Fridan pitää ottaa takapakkia lumella harjoittelun suhteen, maajoukkueen lääkäri Rickard Noberius sanoo.

Karlsson tunnetaan kovana harjoittelijana, eikä tämä ole ensimmäinen kerta, kun se on aiheuttanut ongelmia. Ruotsalainen syyttää itseään.

– Hitto, miten tyhmä olen. Että pitääkin tehdä samat virheet aina uudelleen, Karlsson manaa SVT:n mukaan.

Ruotsalaistähti kertoo, mistä ongelmat hänen itsensä kohdalla usein johtuvat.

– Minulla on aika korkea kipukynnys. Kun tunnen jotain (olevan vialla), on usein liian myöhäistä.

Karlsson ei kuitenkaan ole kovin huolissaan, vaan osaa laskea tilanteesta leikkiä.

– Nyt olen täällä (Teneriffalla), ja yritän saada käännettyä tilanteen parhain päin. Tässä tilanteessa en luota enää itseeni. Nyt fysiikkavalmentajani saa ottaa ohjat kuntoutuksesta, Karlsson naureskelee.

Vielä on epäselvää, vaikuttaako Karlssonin vamma hänen hiihtämiseensä kauden avauskilpailussa. Hiihdon maailmancup alkaa Rukalta marraskuun lopussa.

Viime talvena Karlsson otti kolme maailmancupin osakilpailun voittoa. Yhteensä hänellä on ykköstiloja kymmenen kappaletta urallaan.

Lue myös:

    Uusimmat