Espanjan aurinkorannikolla työskentelee jo tuhansia suomalaisia. Yksistään Fuengirolan kaupungissa on jo yli 300 eri aloilla toimivaa suomalaisyritystä.
Eläkeläisten lomakaupunki vetää puoleensa nyt myös työikäisiä ja lapsiperheitä.
Miltä kuulostaisi valoisampi ja iloisempi arki ikuisen auringon rannikolla Espanjassa? Näillä sanoilla suomalaisyritys houkuttelee työntekijöitä Fuengirolaan, jossa vetonaulana on yksi Espanjan parhaista ja puhtaimmista rannoista.
– Sen lisäksi Fuengirolassa on paljon kulttuurillisia elämyksiä ja vapaa-ajanaktiviteetteja. Joka päivä tänne tulee paljon myös kiinnostavaa tarjottavaa ulkomaisille liikeyrityksille, jotka haluavat perustaa yrityksen aurinkorannikolle, Fuengirolan kaupunginjohtaja Ana Mula iloitsee.
Nyt työtätekevät muuttavat lapsineen Fuengirolaan, joten suomalaisen koulun jonoon jäi satoja lapsia.
– Kymmenen vuoden aikana suomalaisväestössä on tapahtunut iso muutos eli sinne on alkanut muuttaa paljon työikäisiä ihmisiä, jotka ovat perustaneet omia yrityksiä. Sinne on tullut myös isoja pohjoismaalaisia yrityksiä, jonne suomalaiset menevät töihin. Enää ei mennäkään eläkkeelle Fuengirolaan vaan vanhemmat menevät töihin ja lapset kouluun, Espanjassa vuosikausia asunut yrittäjä Pauliina Manso kertoo.
Aurinkorannikko kiinnostaa työläisiä
Fuengirolan vuokrat ovat nousseet kysynnän myötä, joten alueelle rakennetaan vihdoin myös uusia asuntoja.
Suomalaisia kaupungissa asuu kaikkiaan 12 000, joista puolet on muuttanut rannikolle vakituisesti.
Fuengirolan kaupunginjohtajan Ana Mulan mukaan suomalaiset elävät ja työskentelevät jo kuten fuengirolalaiset konsaan.
Pauliina Manso on perustanut yhdessä kaupungin kanssa Business & Co-Working Centerin, joka tarjoaa työtiloja yrityksille ja etätyöläisille.
– Työnteko on aivan samanlaista, mutta mitä tapahtuu sen jälkeen, kun sinun kahdeksan tunnin päiväsi on ohi – niin se on erilaista. Sinä voit nauttia ja harrastaa ja tehdä niin paljon enemmän aktiviteetteja läpi vuoden kuin Suomessa, Manso hehkuttaa.
Espanjassa palkat ovat huomattavasti Suomea alhaisemmat. Niin ovat toisaalta myös elinkustannukset.