Colorado Avalanchen pitkäaikainen kapteeni Gabriel Landeskog, 31, ei ole pelannut yhtäkään jääkiekko-ottelua sitten vuoden 2022 NHL-pudotuspelien. Ruotsalaishyökkääjä saattaa pystyä palaamaan tositoimiin tämän kauden playoffeihin.
Landeskog on kärsinyt vuosien ajan polvivaivoista. Hän kävi polvileikkauksessa maaliskuussa 2022, ja häneltä jäi väliin 23 ottelua, mutta hän palasi vielä loppukaudeksi kaukaloon.
Avalanchen kapteeni juhli kesäkuussa 2022 NHL-mestaruutta, mutta sen jälkeen tilanne taas paheni eikä ruotsalainen ole tahkonnut sittemmin peliäkään. Lokakuussa 2022 edessä oli uusi leikkaus, ja toukokuussa 2023 Landeskogia operoitiin jälleen, kun hänen oikeaan polveensa asennettiin rustoimplantti.
Nyt Colorado Avalanchen päävalmentaja Jared Bednar valotti, että Landeskog saattaisi pystyä palaamaan otteluvahvuuteen pudotuspelien aikana. NHL-playoffit käynnistyvät huhtikuun loppupuolella.
Bednar kuitenkin korosti, ettei Landeskog palaa ennen kuin hän on täysin toipunut.
– Hän ei tule takaisin liian aikaisin – se ei vain tapahdu, Bednar sanoi medialle.
"Kyse on hänen urastaan"
Bednarin mukaan Landeskogin paluulle on olemassa tietty aikajana, eikä hän palaa sitä ennen, tuntuu miten hyvältä tahansa.
– Kyse on hänen urastaan. Emme aio leikkiä sen kanssa riippumatta siitä, missä tilanteessa pudotuspelisarjassa olemme.
Bednar ei avannut mainitsemaansa aikajanaa tarkemmin. Hän totesi, että on toivottavaa, että Landeskog pystyisi palaamaan tositoimiin, mutta tästä ei ole kuitenkaan selvyyttä.
Avalanchen general manager Chris MacFarland valotti Frankly Speaking -podcastissa tammikuussa, että toipumisajaksi Landeskogin leikkauksen jälkeen annettiin 12–16 kuukautta.
"Olemme toiveikkaita"
6. maaliskuuta MacFarland ilmaisi, että Avalanchessa kaivataan Landeskogia, "superkiekkoilijaa", valtavasti. MacFarlandin muotoilun mukaan Landeskogin tapauksessa ollaan tuntemattomalla alueella, mutta kaikki voitava tehdään.
– Hän saa parasta lääketieteellistä hoitoa, mutta olemme toiveikkaita. Matkaa on kuitenkin vielä paljon, MacFarland kommentoi tuolloin.
Landeskog on pystynyt ainakin luistelemaan. Hänet on nähty kaukalossa viilettämässä ennen Avalanchen harjoituksia.
Hän pelasi viimeksi enemmän kuin 54 runkosarjaottelua NHL-kaudella 2018–19. Hän on edustanut koko NHL-uransa ajan Avalanchea, vuodesta 2011 lähtien. Jo toisella kaudellaan hänestä tehtiin joukkueen kapteeni.
Moni suomalainen NHL-kiekon ystävä muistanee Landeskogin hyvin huippuketjusta Mikko Rantasen sekä kanadalaisvirtuoosi Nathan MacKinnonin viereltä.