Game of Thrones -suosikkisarjan odotettu kuudes kausi on saatu fanien onneksi käyntiin. Vaikka sarja yleensä hurmaa loppuun asti mietityillä yksityiskohdilla, ehtivät fanit pistää merkille muutamia aukkoja sarjan käsikirjoituksessa heti ensimmäisen jakson tultua ulos.
USMagazine kokosi yhteen aloitusjakson suurimmat aukot.
Kadonneet koirat
Kuudennen kauden aloitusjaksossa Sansa (Sophie Turner) ja Theon (Alfie Allen) pakenivat vapauteen, mutta jäivät nopeasti kiikkiin. Koirat, jotka pyörivät Sansan piilopaikan ympärillä nuuskimassa, katosivat kuitenkin kuin tuhka tuuleen Briennen (Gwendoline Christie) saavuttua pelastamaan kaksikkoa. Toki ne saattoivat vain häipyä paikalta ja kipittää häntä koipien välissä kotiin, mutta niiden yhtäkkinen ja totaalinen katoaminen aiheutti kuitenkin kummastusta katsojissa.
Kahdessa paikassa samaan aikaan?
Toinen virhe uutuuskauden aloitusjaksossa oli, kun Ellaria Sand (Indira Varma) salamurhasi Doran Martellin – samaan aikaan, kun meren toisella puolella hänen tyttärensä poistivat pelistä Dornishin perijän Trystanen Kuninkaansatamassa. Kyseessä on mielenkiintoinen moka ottaen huomioon sen, että Nymeria ja Obara seisoivat molemmat äitinsä rinnalla, kun Trystanea kuljettanut laiva purjehti pois. On tietysti mahdollista, että naiset hyppäsivät pois kyydistä hetkiseksi aikaa. Toisaalta, koko juonikuviota Dornen murhaan liittyen on pidetty täysin turhana, joten luultavasti ketään ei kiinnosta jaksossa sattunut pieni kämmi.
Noita-akka Melisandre
Kuudennen kauden aloitusjakson kolmas moka sattui, kun Melisandre (Carice van Houten) otti kaulaltaan rubiinikorun, jota hän aina käyttää, ja muuttui saman tien harmaahiuksiseksi noita-akakasi. Mutta jos kauneuden taika piilee kaulakorun pitämisessä, miksei Melisandre muuttunut noita-akaksi neloskaudella, kun hän poisti korun kylvyssä? Ehkä syy on naisen käymissä keskusteluissa ja alusvaatteisillaan vietetyistä hetkistä Selyse Baratheonin kanssa, tai sitten kyseessä oli silkka kömmähdys.
Myös menneillä kausilla on nähty joukko mokia. Muistatko nämä aukot käsikirjoituksessa?
Sulatettua kultaa?
Muistatko, kun Daeneryksen veljen päähän kaadettiin sulatettua kultaa? Niin julmaa! Mutta samalla myös hyvin mahdotonta yksinkertaisiin fysiikan lakeihin vedoten. Kullan sulattaminen kun vaatii huomattavasti enemmän aikaa kuin Dragolla, Danylla ja Viserylla oli käytössään nuotion ääressä sulattelupuuhissa seisoskellessaan.
Mitä tapahtui Gendrylle?
Me kaikki muistamme Gendryn (Joe Demosie), Robert Baratheonin lehtolapsen, joka pakeni salamurhaa, mutta joutui lopulta pakkoluovuttamaan vertaan Stannis Baratheonin kuninkaallisia pyrkimyksiä varten. Game of Thrones ei kuitenkaan muista häntä. Gendryn perimä tekee hänestä erittäin mielenkiintoisen pelurin, mutta sen jälkeen, kun Davos Seaworth laittoi hyväntahtoisen hevosenkengittäjän soutuveneeseen, ei hänestä ole sen koommin kuultu.