Yli kymmenen samaan perheeseen kuulunutta ihmistä on kuollut Israelin ilmaiskussa Gazassa, kertoo Gazan väestönsuojeluvirasto.
Viraston edustajan mukaan iskun jäljiltä on löydetty ainakin 11 ruumista, joista neljä on lapsia ja kolme naisia. Hänen mukaansa isku osui Gazan kaupungin itäosassa sijainneeseen taloon.
Israelin asevoimat ei ole heti kommentoinut iskua.
Viraston edustaja sanoo, että israelilaisjoukot tekivät vastaavia iskuja viime yön aikana Gazan kaistalla. Näissä iskuissa kuoli hänen mukaansa yhteensä ainakin kymmenen ihmistä.