George Clooney tunsi edesmenneen Matthew Perryn läheisesti, mutta Frendit-näyttelijän päihdeongelmat tulivat hänelle aikoinaan yllätyksenä.
Yhdysvaltalaisnäyttelijä George Clooney kertoo avoimesti ystävyydestään edesmenneen näyttelijäkollega Matthew Perryn kanssa Deadlinen tuoreessa haastattelussa.
Samoihin aikoihin, kun Perry tähditti ikonista Frendit-sarjaa, Clooney puolestaan ihastutti yhden tuotantokauden ajan supersuositussa lääkärisarjassa Teho-osasto. Ohjelmien tuotannot sijaitsivat lähekkäin toisiaan.
– Ja Frendit, oli niin hauskaa aikaa katsella niitä tyyppejä. Olimme kaikki todella läheisiä, Clooney totesi haastattelussa viitaten Perryyn ja tämän viiteen päänäyttelijäkollegaan sarjassa.
Clooney ja Perry tunsivat toisensa kuitenkin pidemmältä ajalta. He tutustuivat aikoinaan Perryn ollessa 16-vuotias.
– Pelasimme yhdessä paddle-tennistä. Hän oli noin kymmenen vuotta minua nuorempi. Ja hän oli mahtava, hauska, hauska, hauska poika.
Perry totesi aikoinaan Clooneylle toivoneensa, että pääsisi näyttelijäksi komediasarjaan. Se olisi tehnyt Perrystä kertomansa mukaan "maailman onnellisimman miehen".
– Ja hän pääsi luultavasti yhteen kaikkien aikojen parhaista, Clooney totesi viitaten Frendeihin.
Äärimmäisen suosittu tähtirooli Frendit-sarjan Chandler Bingina ei kuitenkaan Clooneyn mukaan tuonut Perrylle onnea. Sarjaa esitettiin kymmenen tuotantokauden ajan vuosina 1994-2004.
– Hän ei ollut onnellinen. Se ei tuonut hänelle onnea ja rauhaa. Ja kun sen näki itse paikan päällä, olimmehan Warner Brothersilla vieretysten, sitä oli vaikeaaa katsoa sillä emme tienneet, mitä hän kävi läpi. Me vain tiesimme, ettei hän ollut onnellinen ja minulla ei ollut mitään hajua, että hän teki niin, otti 12 Vicodin-tablettia päivässä ja kaikkea sitä mistä hän puhui, kaikki ne sydäntäsärkevät asiat.
Lue myös: Ketamiiniin perehtyneeltä tohtorilta karu väite Matthew Perryn kuolemasta
Perry puhui avoimesti elämänsä aikana päihdeongelmistaan ja hän oli useita kertoja erilaisissa vieroitushoidoissa. Näyttelijä löydettiin elottomana poreammeesta kotoaan Los Angelesista 28. lokakuuta. Hän oli kuollessaan 54-vuotias.
Aiemmin joulukuussa valmistui Perryn kuolinsyytutkimus, jonka mukaan näyttelijän kuolinsyy oli ketamiini-lääkkeen aiheuttama akuutti vaikutus. Ketamiinia käytetään masennuksen hoidossa, mutta myös nukutus- ja huumausaineena.
Perryn päihdeongelmat alkoivat jo nuorena aikuisena ennen Frendit-sarjaa ja sen mukana tullutta menestystä. Näyttelijä kertoi eläessään roolin "muuttaneen hänen elämänsä kaikin tavoin". Hän kertoi myös saaneensa tukea raittiina pysymiseen sarjan muilta näyttelijöiltä.
Frendit-sarjassa päänäyttelijöinä toimivat Perryn rinnalla Jennifer Aniston, David Schwimmer, Matt LeBlanc, Lisa Kudrow sekä Courteney Cox. Kaikki viisi olivat paikalla Perryn yksityisissä hautajaisissa syksyllä.