Grammy-gaalassa kaksi voittajaa ylitse muiden

1:09:08img
Kutsuvieraat Emma-gaalan punaisella matolla.
Julkaistu 11.02.2019 08:35
Toimittajan kuva

Iriz Silander

iriz.silander@mtv.fi

@iriziriz

Childish Gambino ja Kacey Musgraves kahmivat Grammy-palkintoja.

Rap-artisti Childish Gambino ja countrytähti Kacey Musgraves kahmivat palkintoja, kun musiikkialan vuotuiset Grammyt jaettiin Los Angelesissa maanantain vastaisena yönä Suomen aikaa.

Childish Gambinon This Is America -kappale palkittiin sekä vuoden levytyksenä että vuoden lauluna. Kappale kertoo musiikkivideon avulla väkivallasta ja rasismista Yhdysvalloissa.

LUE LISÄÄ: Vuoden 2018 suurinta hittiä epäillään plagiaatiksi: ”Tiesin aina, että hän on saanut vaikutteita biisistäni”

Childish Gambino -artistinimen takana on yhdysvaltalaislaulaja ja näyttelijä Donald Glover. Yhteensä neljä Grammya napannut artisti palkittiin myös parhaasta musiikkivideosta ja parhaasta rap-/lauluesiintymisestä.

Järjestäjien mukaan Glover kieltäytyi esiintymiskutsusta palkintogaalassa eikä ollut paikalla ottamassa vastaan palkintojaan.

This Is America -kappale keräsi yli 35 miljoonaa YouTube-katsojaa vain kahdessa päivässä viime keväänä. Musiikkivideon julkistaminen herätti sosiaalisessa mediassa vilkasta keskustelua mustien kohtelusta ja joukkoampumisista Yhdysvalloissa.

Naisartistit nousivat parrasvaloihin

grammy

Kacey Musgraves nappasi nipun pystejä.

Musgraves nappasi arvostetun vuoden albumi -palkinnon albumillaan Golden Hour. Musgravesia on luonnehdittu countrymusiikin uudistajaksi.

Yhteensä neljä Grammya voittanut Musgraves palkittiin myös parhaasta countrysooloesityksestä sekä parhaasta countrykappaleesta ja -albumista.

– Oli uskomatonta edes olla samassa sarjassa näin jättimäisten albumien kanssa, todella upeita taideteoksia, Musgraves kommentoi vuoden albumi -palkintoaan.

LUE LISÄÄ: Vakavia aiheita käsittelevä musiikkivideo käännettiin meemiksi – fanit hermostuivat

Parhaan uuden artistin Grammy-palkinnon voitti puolestaan brittiläinen poptähti Dua Lipa. 23-vuotias laulaja ja lauluntekijä teki läpimurron vuonna 2016 maailmanlaajuiseksi hitiksi nousseella kappaleellaan Hotter than Hell.

Lady Gaga ja näyttelijä Bradley Cooper palkittiin gaalassa parhaana pop duona kappaleella Shallow.

Tänä vuonna naisartistit kahmivat ehdokkuuksia tärkeimmissä palkintosarjoissa, kun viime vuonna naisehdokkaiden vähäinen määrä herätti huomiota.

Tuoreimmat aiheesta

Grammy