Kolme suurta nimeä kieltäytyivät esiintymästä Grammy-gaalassa lukuisista ehdokkuuksista huolimatta.
Grammy-gaalaa juhlittiin jälleen viime yönä. Gaalassa juhlistetaan kuluneen vuoden musiikkitarjontaa.
Gaalan pitkäaikainen tuottaja Ken Elrich kertoi ennen juhlien alkamista, että kolme suurta tähteä kieltäytyivät esiintymästä tämän vuoden Grammyissa. Kendrick Lamar, Childish Gambino ja Drake kieltäytyivät kaikki kunniasta, kun kaikille kolmelle tarjottiin mahdollisuutta esiintyä illan aikana.
Koko gaalassa eniten ehdokkuuksia oli kerännyt Lamar, joka oli ehdolla kahdeksassa kategoriassa. Toisiksi eniten ehdokkuuksia oli Drakella, jolta niitä löytyi seitsemän.
LUE MYÖS: Vuoden laulun Grammy-palkinnon voitti Childish Gambino kappaleellaan This Is America
– Fakta on se, että meillä on yhä ongelma hip-hop-yhteisön kanssa. Kun he eivät voita pääpalkintoja, suhtautuminen akatemiaan ja Grammyjen merkitykseen jatkaa laskemistaan hip-hop-yhteisössä, mikä on surullista, Elrich kommentoi The New York Times -lehdelle.
Grammy-gaalasta vastaava Yhdysvaltojen levytysakatemia on pyrkinyt tekemään raadistaan monimuotoisemman. Gaalaa on kritisoitu siitä, että vähemmistöön kuuluvat artistit ja naisartistit ovat olleet aliedustettuja.
Akatemian presidentti Neil Portnow kielsi vuonna 2017, että Grammyilla olisi rotuongelma.
– Me emme muusikoina, minun mielestäni, kuuntele musiikkia perustuen sukupuoleen, rotuun tai etnisyyteen. Kun äänestää musiikista – ainakin minun lähestymistavallani – sitä kuuntelee silmät sidottuna, Portnow kommentoi.
Lähde: CNN