Venäläisen opinahjon mukaan Legojen arvonnousu on suorastaan huikeaa.
Miten sitä panisi rahansa poikimaan? Vuonna 2021 on hälisty esimerkiksi NFT:hen sijoittamisesta. Venäläisen yliopiston taloustieteen laitoksen mukaan kannattaisi kenties sijoittaa pennoset konkreettisemmin – nimittäin Legoihin, kertoo The Guardian.
Arvo nousee 11 prosenttia joka vuosi
Tutkimuksessa havainnoitiin 2322 Lego-setin hintoja vuodesta 1987 vuoteen 2015. Huomioon otettiin uudenveroiset setit, joiden pakkauksia ei ole avattu. Tutkimus julkaistiin Research in International Business and Financessa.
Yliopiston selvityksen mukaan keräiltävien Lego-palikoiden arvo nousee vuosittain jopa 11 prosenttia. Arvonnousu on siis suurempi kuin kullalla, osakkeilla, postimerkeillä tai edes arvoviineillä.
Lisäksi Legojen arvo ei heilahdellut kuten muiden sijoitustuotteiden.
Lue myös: Terhi loi akvaarioonsa huikean Muumilaakson: "Ajattelin tehdä vähän erilaisen, niin kalat pääsevät Muumimaailmaan"
Keräiltävät lelut hyvä sijoituskohde?
Tutkijoiden mukaan voisikin olla hyvä idea sijoittaa perinteisten sijoitustuotteiden lisäksi "hieman epätavallisempiin tuotteisiin", kuten Legoihin, keräilijöitä kiinnostaviin Barbie-nukkeihin, supersankarihahmoihin tai pienoismalliautoihin tai -juniin.
– Olemme tottuneet ajattelemaan, että ihmiset ostavat sijoitusmielessä koruja, antiikkia tai taidetta. On kuitenkin myös muita vaihtoehtoja, kuten keräiltävät lelut. Kymmeniä tuhansia diilejä tehdään käytettyjen Legojen markkinoilla, apulaisprofessori Victoria Dobrynskaya kuvailee.
Katso myös: Jos kotoasi löytyy tavanomaisia ja litteitä Legoja, voit valmistaa "mahdottoman kolmion" – se huijaa aisteja! Juttu jatkuu videon alla.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Nämä kiinnostavat keräilijöitä
Kaikki Legot eivät luonnollisesti ole arvokkaita, ja vaatiikin tietotaitoa osata sijoittaa niihin. Esimerkiksi julkaistujen settien määrä ja erilaiset erikoismallistot vaikuttavat arvoon.
Hinnoissaan ovat esimerkiksi Star Wars -legot, kuten Millennium Falcon ja Death Star II eli Toinen Kuolemantähti. Fatherly-sivun haastatteleman asiantuntijan mukaan Lego Ultimate Collector's Series Millennium Falcon on myyty enimmillään 15 000 dollarin, noin 13 000 euron hintaan.
Taj Mahal -setistä on saatu lähes 4000 dollaria, siis noin 3500 euroa; vuonna 1984 julkaistusta King's Castle -linnasta ostaja pulitti 2600 dollaria, noin 2300 euroa.
Aina tuotteen ei tarvitse olla edes kokonainen rakentelusetti. Vuonna 2007 Lego laski liikkeelle vain 10 000 kappaletta kullattuja, Star Warsista tuttuja C-3PO-droideja. Niistä pyydettiin talvella 2021 eBayssa jopa tuhannen euron hintaa.
– Sarjat, jotka on valmistettu 20–30 vuotta sitten, tekevät Lego-faneista nostalgisia ja näiden settien hinta onkin korkea, Victoria Dobrynskaya analysoi.
Lue myös: Mitä joululahjaksi lapselle? Tässä ovat vuoden 2021 parhaat pelit ja lelut – katso listaus
Katso myös: Melkoinen menopeli! Lego ja Bugatti esittelivät 3599 osan rakennussarjan:
0:31
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähteet: Theguardian.com, Metro.co.uk, Fatherly, Hse.ru, Ranker