Puolueet pihtaavat häveliäisyyssyistä työllisyyskeinojaan, vaikka nimenomaan työllisyystavoitteen nostolla ratkaistaan Suomen kohtalo. Moni puolue liputtaa 75 prosentin työllisyystavoitteen puolesta, mutta kun katsotaan keinoja, on jo hiljaisempaa, kirjoittaa Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies.
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne lupasi kuuluisan vappusatasen eläkeläisille takuueläkkeen noston nimissä ja sanoo nyt, että sen rahoitus – noin 800 miljoonaa euroa – on kiinni siitä, miten hyvin työllisyydessä onnistutaan.
Yhtä mieltä kaikki puolueet ovat siitä, että ikäihmisten hoiva tarvitsee lisää hoitavia käsiä ja lisää rahoitusta – käytännössä siis korkeampaa työllisyysastetta ja sitä kautta vahvempaa rahoituspohjaa.
Valmiiksi on jo tiedossa valtiovarainministeriön laskelma siitä, että ensi vaalikaudella tarvitaan ikäsidonnaisten menojen kasvun vuoksi kahden miljardin menosopeutukset eli 500 miljoonaa vuodessa.
Kaikki puolueet tuntuvat olevan samaa mieltä, ettei leikkauslistoja tarvita ensi vaalikaudella mikä kääntäen tarkoittaa sitä, että tarvitaan korkeampi työllisyys ja kasvu.
Siksi olen vahvasti sitä mieltä, että nämä vaalit ovat työllisyysvaalit. Puolueet voivat kisailla työllisyysideoillaan. Nyt julkilausutuilla ideoilla tavoitteeseen ei päästä. Siksi rimaa pitää korottaa. Millä keinoilla oikeasti työllisyystavoite saadaan 75 prosenttiin ja miksei sen ylikin?
Vinkit puolueille
Yrittäjät ja omistajat luovat päätöksillään työpaikat. Hulppeiden menolisäysten kattamiseksi uhatut veronkiristykset ovat aivan väärä lääke. Itse asiassa lähes tuhoisa. Jyrkkä ei veronkiristyksille.
Siksi menopuolella pitää olla maltillinen ja oikeastaan menolisäykset ovat perusteltuja vain työllisyysasteen noston näkökulmasta. Ei hulppeille menolisäyksille.
Nuorten syrjäytyminen on vakava yhteiskunnallinen ongelma – myös työmarkkinoiden näkökulmasta. Noin 6000 nuorta jää vuosittain pelkän peruskoulun varaan ja työllisyysennuste on huono.
Siksi koulutien alkuun pitää suunnata resursseja, jotka estävät nuorten koulupudokkuuden ja tukevat perheitä. Pitää muistaa, että syrjäytyneen nuoren yhteiskunnallinen hinta on noin miljoona euroa. Heistä löytyy siis tekijöitä krooniseen työvoimapulaan, mutta vain koulutuksen kautta.
Vastaava määrä – noin 6000 – ulkolaista korkeakoulututkinnon suorittanutta jättää Suomen. Mitä tuhlausta. Meidän on houkuteltava Suomeen entistä enemmän ulkolaisia opiskelijoita ja kun näin käy, myös jäämään Suomeen. Tässäkin iso mahdollisuus.
Työn pitäisi olla aina ensisijaista suhteessa työttömyysturvaan. Verotuksella, päivähoitomaksuilla ja asumistuen muutoksilla voidaan tätä kannustavuutta parantaa. Samaan aikaan pitää työttömyysturvan porrastusta jyrkentää. Ei helppo keino, mutta välttämätön.
Työvoiman liikkumattomuus on suomalainen haaste. Siihen on selityksenä pitkät etäisyydet ja asuntopolitiikka. Liian usein vanhalla paikkakunnalla ei asuntoa saa kaupaksi. Selvää myös on, että kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja rakennetaan liian hitaasti. Kaupunkien kaavoitus on vuosikymmeniä laahannut – siihen pitää saada vauhtia. Työvoiman liikkuvuuteen voi myös kannustaa verokeinoilla.
Tässä haasteeksi ideoita työllisyysasteen nostolle. Ei helppoja keinoja, mutta välttämättömiä kun haluamme turvata hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen rahoituksen. Saa haastaa.