Halla-aho: Perussuomalaiset ei hyväksy kuntavaalien siirtoa

2:32img
Pääministeri Sanna Marin kertoo poikkeusolojen käyttöönotosta – katso, miten elämämme muuttuu seuraavien viikkojen aikana
Julkaistu 25.02.2021 13:20

MTV UUTISET – STT

Perussuomalaiset ei tule hyväksymään kuntavaalien siirtämistä, puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoi Säätytalolle saapuessaan.

Hallitus on pyytänyt eduskuntapuolueiden ja -ryhmien johdon koolle kuulemaan yksityiskohtaisemmin hallituksen maaliskuulle kaavailemista sulkutoimista.

Halla-ahon mukaan puolue ei tule suostumaan kuntavaalien siirtoon, mikäli ehdotus siirtämisestä on pöydällä. 

Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen piti hallituksen sulkutoimia tärkeinä, eikä vähiten oikeudenmukaisuuden näkökulmasta.

–  Tilanne on ollut se, että kulttuurilaitokset, vaikkapa jumalanpalvelukset ja monin paikoin myös liikuntapaikat ovat olleet kiinni. Kansalaiset ovat kysyneet, että minkä takia ravintoloissa saadaan laulaa karaokea ja kokoontua, Räsänen sanoi.

Räsäsen mukaan kuntavaalien siirtämistä täytyy pohtia hyvin vakavasti.

Aiemmin tänään hallituksen tiedotustilaisuudessa oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sanoi kutsuvansa puoluesihteerit lähipäivinä koolle uudesta tilanteesta johtuen.

– Tapaamisessa tullaan keskustelemaan, mitä uusi tilanne merkitse kuntavaaleille.

Lue myös: Näin sulkutoimet otettiin vastaan puolueissa: Arhinmäki haluaisi sulkea rakennustyömaita, Tavio epäröi, ovatko kovat toimet perusteltuja

Pääsevätkö eristyksissä olevat äänestämään? – Henriksson: Asiaan ei ole vielä löytynyt ratkaisua, lähtökohtana vaalien pitäminen ajallaan

Tuoreimmat aiheesta

Kuntavaalit