Halla-ahon kolumni: Miksi kansanedustaja Mäenpään syytesuojaa tulee puolustaa

Yli 100-vuotiaan Suomen eduskunta ei ole koskaan antanut lupaa asettaa kansanedustajaa syytteeseen eduskunnassa pidetyn puheen vuoksi. Olemme siis todella historiallisen päätöksen äärellä, ja tämän toivoisin herättelevän niitäkin, joiden mielestä on aina paikallaan syyttää ja tuomita perussuomalaisia. Ennennäkemättömän syyteluvan antaminen tarkoittaisi, että edustaja Mäenpään puhe oli ennennäkemättömän kauhea, pahinta, mitä tässä talossa on sataan vuoteen sanottu. Jokainen voi itse pohtia, onko näin.

Puheessa ei ollut alatyyliä tai väkivaltaa, eikä siinä esitetty valheita tai paljastettu valtiollisia salaisuuksia. Vieraslajien torjunnan ja haittamaahanmuuton torjunnan rinnastaminen oli humoristinen tapa kertoa, mihin hallituksen tulisi keskittää tarmoaan. Se, naurattiko jotakuta, on sivuseikka. Huumorintaju tarkoittaa kykyä tajuta, että lausuma on humoristiseksi tarkoitettu, ja kykyä arvioida sitä sellaisena.

Lue myös: Kokoomus ei vaadi ryhmäkuria perjantain äänestyksessä perussuomalaisten Mäenpään syytesuojan murtamisesta

Syytesuojaan on painavat perusteet

Monet sanovat, että kansanedustaja ei ole lain yläpuolella, ja ettei perustuslain 30 § ole tarkoitettu suojaamaan rikollista toimintaa. Nämä ovat mielenkiintoisia väittämiä. Ensinnäkin: Ne pitävät sisällään väitteen, että edustaja Mäenpää olisi syyllistynyt rikokseen. Suomessa kuitenkin vallitsee syyttömyysolettama. Edustaja Mäenpää on syytön, ellei tuomioistuin totea häntä syylliseksi. On huomattava, että 30 § ei suojaa syylliseksi todettua rangaistukselta vaan epäiltyä syytteeltä.

Toiseksi: Syytesuojan ainoa tarkoitus on estää syytteen nostaminen. Syyttäjä ei tietenkään pyydä lupaa syytteen nostamiseen, ellei hän katso rikoksen tapahtuneen. Tässä mielessä perustuslain 30 § nimenomaan on tarkoitettu ”suojaamaan rikollista toimintaa”. Perustuslain säätäjät ovat nimenomaan halunneet, että kansanedustaja edustajantoimessa esitettyjen puheidensa osalta on ellei tavallisen lainsäädännön yläpuolella niin ainakin sen ulottumattomissa. Jos tämä asiaintila halutaan muuttaa, on pyrittävä muuttamaan perustuslakia eikä sivuuttamaan sen sisältöä.

Syytesuojaan eli parlamentaariseen immuniteettiin on painavat perusteet. Kautta historian ja maailman huonoilla ja korruptoituneilla vallanpitäjillä on ollut halu vaientaa kriitikot institutionaalisella väkivallalla, esimerkiksi sulkemalla nämä vankilaan, mielisairaalaan tai uudelleenkoulutusleirille tai tekemällä heistä sosiaalisia hylkiöitä. Tämä on helpompaa kuin kritiikkiin vastaaminen ja sen vääräksi osoittaminen. Demokratia edellyttää, että ihmiset voivat vaaleissa äänestää mielensä mukaista vaihtoehtoa ilman pelkoa viranomaisten väliintulosta, mutta se edellyttää myös sitä, että kansanedustaja voi toteuttaa vaaleissa saamaansa mandaattia ilman samaa pelkoa.

Kritiikin vaientaminen väkivalloin on kalteva pinta. Tämä olisi ensimmäinen kerta, kun eduskunta antaa luvan syyttää edustajaa puheesta, mutta se ei suinkaan olisi viimeinen kerta. Tästä tulisi toimintatapa, ja syyttämispyyntöjen perusteet kävisivät kerta kerralta absurdimmaksi. Aluksi toimet toki kohdistuisivat perussuomalaisiin ja tyydyttäisivät monien verenhimoa, mutta poliittiset suhdanteet muuttuvat ja tuulet kääntyvät. Jonakin päivänä nykyiset syyttelijät joutuisivat saman mielivallan ja itse luomansa hirviön kohteeksi, ja kun he sitten itkisivät, että kansanedustajan puheoikeus on koskematon, kukaan ei puolustaisi heitä.

Perjantain äänestys jää historiaan

Perussuomalaisia, ja ryhdikkäästi toimineita kokoomuslaisia, on moitittu siitä, että nämä eivät kunnioita lakia, oikeuslaitosta, asiantuntijoita tai edes perustuslakivaliokuntaa. Tämä on hyvin erikoinen moite, yhtäältä siksi, että edes perustuslakivaliokunnan kuulemat asiantuntijat eivät pidä tapausta yksiselitteisenä, mutta etenkin siksi, että perustuslaki nimenomaan antaa asiassa yksinomaisen päätösvallan eduskunnan täysistunnolle ja kansanedustajille. Ei valtakunnansyyttäjälle, ei medialle, ei asiantuntijoille, ei edes perustuslakivaliokunnalle, vaan täysistunnolle. Edustajat eivät voi paeta kenenkään selän taakse. Jokainen heistä vastaa ja päättää omasta äänestään yksin.

Kaikkina aikoina ja kaikissa paikoissa ihmisillä on ollut taipumus uskoa, että juuri heidän aikanaan maailma on tulossa valmiiksi, ja että juuri heidän aikansa totuudet jäävät lopullisiksi totuuksiksi. Historia on ollut näille totuuksille armoton. Yhtä armoton se tulee olemaan tämän päivän rasismi- ja vihapuhehysterialle, jossa millaisista mitättömyyksistä milloinkin pöyristyvä lauma jahtaa kuvaannolliset soihdut ja talikot kädessä vääräoppisia ja inkvisitio tuomitsee heitä kuvaannolliselle roviolle.

Tämä ei ole valistusta eikä edistystä. Tämä on paluuta pimeään keskiaikaan.

Ne, jotka aikanaan ajoivat Neuvostoliittoon kohdistuvan kritiikin kriminalisoimista ”rauhanlaeilla”, olivat mielestään hyvällä asialla ja uskoivat olevansa historian oikealla puolella. Perjantain äänestys jää historiaan. Itse kunkin on syytä miettiä edes sitä, millaisena hän itse haluaa siinä historiankirjoituksessa näyttäytyä.

Mielipiteet erottavat meitä kansanedustajia monissa kysymyksissä, mutta joidenkin asioiden pitäisi olla meille kaikille yhteisiä. Sellaisia ovat esimerkiksi eduskunnan riippumattomuuden ja vapaan demokratian puolustaminen ja totalitarististen pyrkimysten vastustaminen – muuallakin kuin Unkarissa. Perjantaina 26.6. kukin meistä näyttää karvansa.