Yhdysvaltalainen näyttelijä Halle Berry on syvästi loukkaantunut siitä, ettei hänen vuoden 2002 Oscar-voittonsa ole luonut mahdollisuuksia muille tummaihoisille naisille.
Yhdysvaltalainen näyttelijätär Halle Berry, 50, uskoi vuoden 2002 parhaan naispääosan Oscar-voittonsa avaavan ovia myös muille tummaihoisille naisille. Hän omisti voittonsa kaikille nimettömille ja kasvottomille värillisille naisille.
Kaikesta huolimatta kukaan tummaihoinen nainen ei ole voittanut parhaan naispääosan Oscaria Berryn jälkeen. Näyttelijätär kommentoi asiaa hetki sitten Teen Vogue -lehdelle. Oscar-palkinto ei merkitse hänelle enää mitään.
– Se hetki oli luultavasti yksi urani alhaisimmista.
– Aluksi luulin sen hetken tarkoittavan jotain, mutta nyt olen sietä mieltä, että se ei merkinnyt yhtään mitään, näyttelijätär jatkaa.
Tällä hetkellä Berry kertoo kokevansa olonsa hyvin loukatuksi. Samalla hän kuitenkin myöntää, että Oscarin voittaminen inspiroi muuttamaan asioita.
– Haluan olla mukana mahdollistamassa värillisten ihmisten oikeuksia ja mahdollisuuksia.
Vuoden 2015 Oscareiden jälkeen kilpailussa on jaettu tärkeitä palkintoja tummaihoisille ihmisille. Parhaiden näyttelijöiden palkinnot ovat menneet muun muassa Denzel Washingtonille elokuvasta Fences ja Ruth Neggalle elokuvasta Loving. Mahershala Ali voitti parhaan miessivuosan palkinnon elokuvasta Moonlight.
Lähde: people.com