Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoo, että taitelija Vesa-Matti Loirin mahdollisista valtiollisista hautajaisista keskustellaan hallituksessa. Marin sanoi STT:lle keskiviikkona myös, että asiassa on kuultava Loirin omaisten toivetta.
Aiemmin keskiviikkona valtioneuvoston kanslian alivaltiosihteeri Timo Lankinen sanoi MTV:lle, että Loirin kohdalla ei ole syytä järjestää valtiollisia hautajaisia.
Lankinen totesi, että Loiri teki merkittävän uran taitelijana. Lankisen mielestä valtiollisten hautajaisten myöntämisen kriteerit erityisestä kansallisesta merkityksestä eivät kuitenkaan täyty.
Marin totesi, että asiassa ei ole vielä tehty päätöksiä.
– Itse en ole alivaltiosihteeri Lankisen kanssa tästä aihepiiristä käynyt keskustelua. En tiedä, mitä valtioneuvoston kansliasta on kommentoitu, mutta tiedän sen, että valtioneuvostolla on aina mahdollisuus arvioida tällaisia kysymyksiä, tehdä esityksiä.
– Uskon, että hallituskumppaneiden kanssa tästä tullaan keskustelemaan. Emme ole tehneet mitään päätöksiä tai ratkaisuita tämän asian suhteen, pääministeri sanoi.
Lue lisää: Alivaltiosihteeri: Vesa-Matti Loirille ei valtiollisia hautajaisia
Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen (kesk.) ehdotti Vesa-Matti Loirille valtiollisia hautajaisia.
– Olen tästä hyvin lyhyesti Honkosen kanssa keskustellut. Olen kuullut hänen toiveensa, Marin lisäsi.
Ministeri Honkonen perusteli esitystään sillä, että hänen mukaansa Vesa-Matti Loiri (1945–2022) on itsenäisyytemme ajan suurimpia taiteilijoita.
Alivaltiosihteeri Lankinen kertoi MTV:lle, että valtiollisten hautajaisten sijasta "valtioneuvosto tulee muulla tavoin osoittamaan huomiota ja kunnioittamaan läsnäolollaan" Loirin hautajaisissa.
Päätös valtiollisten hautajaisten järjestämisestä tapahtuu valtioneuvoston kanslian esittelystä valtioneuvostolle.