Hallitus esittää koulumatkatuen rajaamista

Tuen rajaamisella tavoitellaan kahdeksan miljoonan euron säästöjä.

Hallitus esittää, että koulumatkatukea voisivat jatkossa saada Suomessa vain sellaiset opiskelijat, jotka ovat oikeutettuja maksuttomaan koulutukseen.

Valtioneuvosto päätti lakiesityksen antamisesta eduskunnalle yleisistunnossaan torstaina. Lain on määrä astua voimaan ensi vuoden elokuussa.

Käytännössä koulumatkatukea voisivat saada jatkossa korkeintaan 20-vuotiaat opiskelijat. Oppivelvollisuuslain mukaan koulutus on Suomessa maksutonta sen kalenterivuoden loppuun, jolloin opiskelija täyttää 20 vuotta.

Koulumatkatukea myönnetään opiskelijan asunnon ja oppilaitoksen välisten päivittäisten koulumatkojen kustannuksiin.

Tämän vuoden luvuilla koskisi tuhansia

Jos tuen rajaamista sovellettaisiin tämän vuoden luvuilla, koulumatkatuki loppuisi tuhansilta opiskelijoilta.

Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteessa kerrotaan, että tänä vuonna koulumatkatukea saa noin 111 000 opiskelijaa. Heistä 12 000 ei ole ministeriön mukaan oikeutettuja maksuttomaan koulutukseen.

Lakiesitys tuen rajaamisesta on osa Petteri Orpon (kok.) hallituksen julkisen talouden suunnitelmaa vuosille 2025–2028. Esitys liittyy hallituksen ensi vuoden talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

Hallitus on arvioinut, että koulumatkatuen rajaaminen tuo kahdeksan miljoonan euron nettosäästöt.

Lue myös:

    Uusimmat