Hallitus kokoontuu puimaan keinoja, joilla tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistettäisiin

16:23img
Rasismi ja vihapuhe ovat yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan normalisoituneet Suomessa – mutta mitä on klassinen rasismi?.
Julkaistu 16.08.2023 05:41

MTV UUTISET – STT

Tiedonannosta sovittiin hallituspuolueiden puheenjohtajien kesken heinäkuussa sen jälkeen kun Riikka Purra oli pyytänyt anteeksi vanhoja kirjoituksiaan.

Kesän rasismikeskustelun kolhima hallitus kokoontuu tänään keskustelemaan toimista, joilla edistetään yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja syrjimättömyyttä suomalaisessa yhteiskunnassa. Tekeillä on hallituksen tiedonanto näistä teemoista.

Tapaaminen on valtioneuvoston edustuskartanossa Königstedtissä Vantaalla.

Tiedonantoa valmistelemaan asetettiin työryhmä heinäkuun alussa. Valmistelun yhteydessä kuultiin esimerkiksi työmarkkinajärjestöjä, elinkeinoelämää ja kansalaisjärjestöjä.

Tänään hallitus käsittelee tiedonantoa työryhmän valmistelun pohjalta. Heinäkuussa kerrottiin, että tiedonanto sisältää myös esityksiä siitä, miten rasismin ja antisemitismin vastaista työtä edistetään Suomessa ja kansainvälisesti.

Tiedonanto on tarkoitus antaa eduskunnan käsittelyyn syyskuun alussa.

Lue myös: Suora lähetys kello 10: Alexander Stubbin tiedotustilaisuus presidenttikisasta

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) ja valtiovarainministeri Riikka Purra 12. heinäkuuta.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) ja valtiovarainministeri Riikka Purra 12. heinäkuuta.

Lue myös: Purra MTV:n Uutisextrassa: Rasismin määritelmä hiertää hallituksessa: "Juuri niin monta määritelmää kuin on siitä puhujia"

Purra: Uutta rahoitusta ei avata

Valtiovarainministeri ja perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoi viikonloppuna, että tiedonannossa ei peruuteta hallitusohjelman kirjauksista eikä myöskään avata uutta rahoitusta. Hänen mukaansa kaikesta muusta voidaan neuvotella.

Tiedonannon antamisesta sovittiin hallituspuolueiden puheenjohtajien kesken heinäkuussa sen jälkeen, kun Purra oli pyytänyt anteeksi noin 15 vuoden takaisia kirjoituksiaan eduskunnan nykyisen puhemiehen Jussi Halla-ahon (ps.) Scripta-blogin vieraskirjassa.

Lue myös: SDP:n eduskuntaryhmä kokoontuu Vantaalla – ohjelmassa Marinin tilannekatsaus

1:02img

Purra: "Syksyn kuluessa tulemme vasemmalta kuulemaan paljon itkua".

Lue myös: Ovatko lapset unohtuneet rasismikohussa? – Lapsiasiainvaltuutettu: "Olen hyvin huolissani"

Tuoreimmat aiheesta

Orpon hallitus