Seitsemän hallituspuolueiden kansanedustajaa ei antanut tukeaan sairaaloiden yöpäivystyksiä lopettavalle laille.
Hallituspuolueiden kansanedustajista viisi äänesti tiukassa sairaalaverkkoäänestyksessä ei-vaihtoehtoa.
He ovat outokumpulainen Sanna Antikainen (ps.), iisalmelainen Markku Eestilä (kok.), oululainen Juha Hänninen (kok.), kuhmolainen Mikko Polvinen (ps.) ja salolainen Mikko Lundén (ps.).
Lisäksi pois äänestyksestä jättäytyivät sieviläinen Antti Kangas (ps.) ja oululainen Janne Heikkinen (kok.).
Poikkeuksellisen tiukka äänestys
Antikainen ja Hänninen eivät kertoneet etukäteen siitä, antavatko tukensa lakiesitykselle. Muut kertoivat, etteivät aio äänestää lain puolesta.
Äänestys kiistellystä uudistuksesta oli lopulta poikkeuksellisen tiukka.
Hallitus hyväksyi yöllisen leikkaussalivalmiuden tai perusterveydenhuollon yöpäivystyksen usealta paikkakunnalta lopettavan sairaalalakiuudistuksen äänin 101 kyllä, 96 ei, 2 poissa.
Kapinoitsijat ovat kaikki niistä vaalipiireistä, joissa leikataan sairaalapalveluista, osa juuri sairaalapaikkakunnilta.
Hänninen, Polvinen ja Kangas ovat ensimmäisen kauden kansanedustajia, Lundén, Antikainen ja Heikkinen toisen kauden ja Eestilä neljännen kauden.