Haloo Helsingin ja Apulannan odotetut Olympiastadionin keikat siirtyvät.
Haloon Helsingin ja Apulannan konsertit Helsingin Olympiastadionilla siirtyvät jälleen. Alun perin molempien yhtyeiden keikat oli tarkoitus järjestää elokuussa 2021.
– Joudumme valitettavasti ilmoittamaan, että tämän vuoden elokuuksi suunniteltua Haloo Stadion! -konserttia ei voida toteuttaa alkuperäisen suunnitelman mukaisesti elokuussa 2021. Tämä on luonnollisesti pettymys meille kaikille. Olemme treenanneet ja suunnitelleet bändimme uran suurinta show’ta useita kuukausia, Haloo Helsingin Instagram-tilillä kerrotaan.
Lue myös: Ihan kaikkea ei ole peruttu – nämä festarit aiotaan järjestää Suomessa kesällä 2021
– Mutta ei lannistuta tästä, eikä menetetä uskoa, vaan kohdistetaan katseet tulevaisuuteen. Lupaamme tarjota teille kesällä 2022 entistä nälkäisemmän ja energisemmän Haloon! Yhtye lupaa.
Perumisen syyksi ilmenevät yhtyeen mukaan ajalliset haasteet. Tuotantoa ei ole mahdollista saada tekniseltä puolelta toteutettua koronavirustilanteen vuoksi.
– Tässä kohtaa oli kuitenkin pakko ottaa realiteetit huomioon, koska shown teknisten valmistelujen tuotantoaikataulut muodostuivat liian tiukoiksi vallitsevassa maailmantilanteessa. Aika yksinkertaisesti loppui kesken. Mutta onneksi valoa siintää tunnelin päässä, ja hetki kun maltetaan vielä, niin voimme taas nauttia yhdessäolosta. Näin uskomme!
Lue myös: Sipe Santapukin ja Minna Kaupin esikoinen täytti 4 vuotta – isä julkaisi herttaisen perhepotretin Ukon vauva-ajoilta: "Tästä se reissu lähti"
Apulannan uusi keikkapäivä on 2. heinäkuuta 2022.
– Elokuussa piti soittaa loppuunmyydyllä Stadikalla ja juhlistaa meidän bändin 30-vuotista retkeä komeasti ja eniten. Ollaan kuitenkin saavuttu siihen pisteeseen, että joudumme ilmoittamaan, että A30-synttärijuhlia ei juhlita vielä tänä vuonna. Maailma on avautumassa, mutta juuri nyt tilanne ei kuitenkaan ole tarpeeksi hyvä meille, Apulanta tiedottaa.
Perumisen syyksi yhtye nimeää Haloo Helsingin tavoin ajalliset haasteet.
– Kaikkemme teimme, mutta valitettavasti aika loppui kesken. Olemme tehneet älyttömän määrän työtä keikan eteen. Kuukausitolkulla ideointia, suunnittelua ja valmisteluja. Inspiraatiota, innostusta ja tekemistä. Nyt kuitenkin käännämme katseet tulevaan! Voimme nimittäin luvata, että ensi vuonna tulee hienoa! Sen me ansaitsemme, ja ennen kaikkea sen ansaitsevat meidän fanit, joiden kanssa tämä matka ollaan kuljettu.
– Nyt pitää vain jaksaa odottaa tämä viimeinen pätkä, niin kyllä tästä vielä juhlimaan päästään! Päätös ei ollut helppo, mutta sillä varmistamme että kaikki pääsevät juhlimaan meidän kanssa turvallisesti yhdessä ilman rajoituksia, yhtye kannustaa.