Energiapalveluyhtiö Väreen teettämän tutkimuksen mukaan lähes puolet suomalaisista on vähentänyt turhan sähkön kulutusta viimeisen vuoden aikana. Säästökeinoista tehokkain koetaan kuitenkin epämiellyttävimpänä.
Koronavuosi 2020 on muuttanut monen arkea ja rutiineja. Energiapalveluyhtiö Väreen teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat esimerkiksi vähentäneet monia ympäristöä kuormittavia tekijöitä viime vuoden aikana. 37 prosenttia suomalaisista kertoo esimerkiksi vähentäneensä yksityisautoilua, ruokahävikkiä puolestaan on vähentänyt 71 prosenttia naisista ja 61 prosenttia miehistä. Moni on myös karsinut turhaa sähkönkulutusta.
LUE MYÖS: Suomalaisasiantuntijan yksinkertainen keino säästää rahaa ja vähentää ruokahävikkiä
"Turhan hävikkisähkön karsiminen kannattaa aina"
Tutkimuksen mukaan viimeisen vuoden aikana 45 prosenttia miehistä ja 52 prosenttia naisista on vähentänyt turhaa sähkönkulutusta. Tutkimukseen vastasi 1015 suomalaista. Vastaajista jopa 83 prosenttia kertoi kiinnittävänsä huomiota kotitalouden sähkönkulutukseen konkreettisilla teoilla.
Tutkimuksen mukaan naiset uskovat kuitenkin miehiä useammin, että oman kotitalouden sähkönkulutuksella voi todella vaikuttaa ilmaston kuormitukseen.
– Fiksulla sähkönkulutuksella todella voi merkittävästi vaikuttaa niin omaan hiilijalanjälkeen kuin kukkaroonkin. Turhan hävikkisähkön karsiminen kannattaa aina, etenkin jos haluaa karsia myös sähkölaskun loppusummasta. Mutta esimerkiksi vihreään sähköön siirtyminen on todella merkittävä tekijä yksilön hiilijalanjäljen muodostumisessa, Väre Oy:n kehitysjohtaja Antti Martikainen kannustaa tiedotteessa.
LUE MYÖS: Yllättikö sähkölasku? Näin pienennät sähkönkulutusta kotona
Sammutat ehkä turhat valot, mutta tiesitkö, mikä auttaisi säästämään sähköä eniten?
Saatat ehkä sammuttaa makuuhuoneen valon ohi mennessäsi sähköä säästääksesi. Tutkimuksessa selvisi, että niin tekee mieluusti moni muukin. Turhien valojen sammuttamista pidettiin nimittäin miellyttävimpänä tapana säästää sähköä kotona. Myös sähkösaunan lämmittämisestä oltiin valmiita karsimaan.
– Valojen sammuttaminen sähkön säästökeinona on meille kaikille ehkä jo lapsuudesta tuttu ja toki edelleen toimiva. Ikävä kyllä sen vaikutukset eivät ole välttämättä kaikkein tehokkaimmat, Martikainen huomauttaa.
Katse kannattaakin siirtää kodin sisälämpötilaan. Martikaisen mukaan sisälämpötilan lasku toisi viiden prosentin säästön lämmityskuluihin. Ainoastaan seitsemän prosenttia vastaajista koki sen kuitenkin mieluisana tapana säästää sähköä.
– Mikäli jokainen suomalainen kotitalous laskisi huonelämpötilaa asteen verran, pääsisimme lukuun, mikä vastaisi noin 150 000 sähkölämmitteisen omakotitalon kokonaissähkönkulutusta vuodessa, Martikainen selventää.
Martikaisen mukaan asteen lasku sisälämpötilassa ei ole niin merkittävä oman viihtyvyyden kannalta kuin moni ehkä luulee.
– Harva varmaan edes huomaa asteen laskua lämpötilassa. Eli käytännössä mistään ei edes tarvitsisi luopua ja säästö olisi merkittävä sekä ajatellen luontoa että omaa kukkaroa, hän kannustaa.
Motivan mukaan ihminen tottuu 0,5–1,0 asteen suuruiseen huonelämpötilanpudotukseen noin viikossa. Suositeltava sisälämpötila oleskelutiloissa on Motivan mukaan 20–21 ºC, makuuhuoneissa puolestaan 18–20 ºC.
LUE MYÖS: Pariskunta ihmetteli yli kahden vuoden ajan rikkinäistä pistorasiaa – vasta sähkömiehen käynti paljasti totuuden
LUE MYÖS: Kodin pahimmat sähkösyöpöt: 3000 kWh vuodessa tähän luksukseen
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: Väre, Motiva