Sähkön hinnan kohottua moni miettii jatkuvasti keinoja säästää sähköenergiassa. Vakuutusyhtiö muistuttaa, että erääseen usein kuultuun neuvoon liittyy myös riski.
Sähkön hinnan nousu puhuttaa, ja moni kaipaa vinkkejä ja neuvoja sähkölaskua pienentääkseen. Kerroimme aiemmin esimerkiksi Kuluttajaliiton muistutuksesta: sähkölaskuun voi saada helpotusta sopimusta muuttamalla.
– Yllättävän harva on kilpailuttanut sähkösopimuksensa, vaikka kilpailuttamalla kuluttajan olisi mahdollista saada ehdoiltaan kilpailukykyisempi sopimus, kertoi Kuluttajaliiton asumisasioihin erikoistunut lakimies Kristel Pynnönen liiton tiedotteessa.
Yllä olevalla videolla pohditaan, millainen sopimus kannattaa tehdä: määräaikainen vai toistaiseksi voimassa oleva?
Joissain sähkösopimuksissa sähkön hinta voi olla öisin paljon halvempaa kuin päiväsaikaan. Vakutuusyhtiö Fennian mukaan yksi usein kuultu säästövinkki onkin yösähkön käyttö. Mutta kannattaako tähän vinkkiin tarttua?
Lue myös: Entä jos sähkölaskua ei pysty maksamaan? Sähköyhtiöt kertovat, mitä maksamattomasta laskusta seuraa
Yösähkön käytössä piilee riski
Vaikka yösähköllä voi toki säästää energialaskussa, vakuutusyhtiö muistuttaa tiedotteessaan siihen liittyvistä riskeistä, kuten vaikkapa palo- ja vuotovahingoista. Vahingot voivat olla merkittävät, jos niiden alkamista ei heti huomata, ja öisin moni tuppaa nukkumaan sen sijaan, että valvoisi pesukoneen pyörimistä.
Vuotovahingon jälkeen voi kulua viikkoja, että asunnon rakenteet saadaan kuivattua ja vaikkapa uusi keittiö asennettua. Säästömielessä yösähkö ei tällaisessa tapauksessa tulekaan halvemmaksi – päinvastoin.
– Tämän vuoksi kotivakuutuksen suojeluohjeistukseenkin liittyy tiettyjen sähkölaitteiden osalta valvontavastuu. Käytännössä tämä ei tarkoita laitteen jatkuvaa vahtimista, vaan aitoa mahdollisuutta havaita sen toimintaan liittyvät ongelmat nopeasti niiden alkaessa. Esimerkiksi pyykinpesukoneen rikkoutuessa kosteusvahinkoriski kasvaa. Säästömielessä suosittelemme tällaisissa tapauksissa ehdottomasti muita tapoja kuin kyseisen laitteen käyttöä valvomatta, sanoo Fennian vastaava asiantuntija Anne Salonen-Kakko tiedotteessa.
Fennialla vuotovahingot ovat toiseksi yleisin kotivakuutuksesta korvattava vahinko. Finanssialan tilastojen mukaan Suomessa sattuu päivittäin lähes sata korvattavaa vuotovahinkoa, joista maksetaan korvauksia 160 miljoonalla eurolla vuosittain. Finanssialan mukaan keinoja vuotovahinkojen torjuntaan ovat oikea-aikainen putkiremontti, astianpesukoneiden oikeanlainen asennus, valvottu käyttö ja uusiminen ennen käyttöiän loppumista.
Lue myös: Huolehditko näistä asioista keittiössäsi? – "Vahinko on yleensä sitä pienempi, mitä aiemmin se huomataan"
Sammutatko valot, kun lähdet huoneesta? Onko yösähkön käyttö oikeasti halvempaa? Asiantuntija arvioi säästömyytit. Juttu jatkuu videon alla.
2:16
Lue myös: Voiko pyykkikoneen sammuttaa kesken ohjelman? – "Ero tiskikoneisiin on siinä, että..."
Viisi säästökeinoa, joita vakuutusyhtiö suosittelee
Vakuutusyhtiö Fennian mukaan yösähköllä pyörivä astian- tai pyykinpesukone ei loppupeleissä säästä juurikaan.
– Kännyköiden ja muiden sähkölaitteiden lataaminen yöllä on hyvin yleistä niiden aiheuttamasta tulipaloriskistä huolimatta. Myöskään näiden laitteiden osalta yösähköstä saatava säästöhyöty ei ole kovinkaan merkittävä, lisää Salonen-Kakko.
Lue myös: Älä tee tätä yleistä virhettä, kun lataat puhelintasi – "Tilanne voi olla hengenvaarallinen"
Tilastokeskus kertoo, että vuonna 2019 46 prosenttia sähköstä kului tilojen lämmitykseen ja 38 prosenttia kotitalouslaitteisiin. Loput sähköstä kului käyttöveden ja saunojen lämmitykseen.
Jos laitteita ei siis ole mahdollista valvoa yöaikaan, vakuutusyhtiö Fennia suosittelee säästämään sähköä mieluummin näillä keinoilla:
1. Vähennä sähkösaunan käyttöä: Lue säästökeinoja sähkösaunan käyttöön tästä!
2. Vietä lyhyempiä aikoja suikussa.
3. Käytä kylpyhuoneen lattialämmitystä vain tarvittaessa.
4. Laske huonelämpötilaa 20 asteeseen, makuuhuoneessa voi olla vielä viileämpää. Motivan mukaan ihminen tottuu 0,5–1,0 asteen suuruiseen huonelämpötilanpudotukseen noin viikossa.
Lue myös: Haluatko karsia sähkölaskun loppusummasta? Tämä tehokas keino vähentää sähkönkulutusta: "Mistään ei edes tarvitsisi luopua, ja säästö olisi merkittävä"
5. Vaihda sähkölämmitys maalämpöön.
Fennian mukaan nämä viisi keinoa ovat yösähkön käyttöä riskittömämpiä. Lisäksi niistä saatava säästö on iso, koska osuus kotitalouksien sähkön kokonaiskulutuksesta on paljon merkittävämpi kuin erilaisilla kodinkoneilla ja elektroniikkalaitteilla.
– Riskejä kannattaa aina miettiä suhteessa niiden tuomaan säästöhyötyyn, vinkkaa Salonen-Kakko.
Lue myös: Yksi laite aiheutti eniten sähköpaloja viime vuonna, vaikka hyvin harvoin vika on itse laitteessa: "Useimmiten syynä on..."
Lue myös: Onko saunassasi sähkökiuas? Vakuutusyhtiö muistuttaa, kuinka ehkäistä vaaratilanteet – "Erityisen tarkkana saunaa lämmittäessä kannattaa olla, jos..."
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Näin omakotitalossa asuva Vibha valmistautuu säästämään sähköä:
4:00
Lähteet: Fennia, Tilastokeskus, Finanssiala