Italian johtava mafian vastainen syyttäjä kertoo, että rikollispomot ja äärioikeisto hyödyntävät jalkapallon ultrakannattajia useissa maan kaupungeissa. Pelaajia ja valmentajia pelottelevat järjestäytyneen rikollisuuden jäsenet pyrkivät ottamaan pienempiä seuroja haltuunsa.
Useiden italialaisten jalkapalloseurojen tukena toimivat niiden omat ultraryhmät, joiden juuret ulottuvat aina 1960-luvulle saakka.
Kyse on kannattajaryhmistä, jotka tuovat mukanaan banderolleja, koordinoivat huutoja megafonin välityksellä ja järjestävät mosaiikkityylisiä näytöksiä otteluissa.
Ultraryhmiin on kuitenkin yhdistetty jo pitkään väkivaltainen elementti. Ryhmät ovat ottaneet yhteen kilpailevien seurojen kannattajaryhmien kanssa ja hajonneet erilaisiksi vihamielisiksi ryhmittymiksi.
Tuoreessa tutkimuksessa on puolestaan havaittu, että Italian suurimpiin seuroihin lukeutuvien AC Milanin ja Interin ultraryhmät ovat väitetysti sotkeutuneet rikollisjengeihin. Tutkimuksesta vastaavat Milanon syyttäjät ja kansallinen mafianvastainen syyttäjävirasto.
Syyttäjien mukaan ultrajoukkojen johtajat, joilla on todettu olevan yhteyksiä Italian pahamaineisen 'Ndrangheta-mafian jäseniin, pyörittävät lippuhuijauksia ja toimintansa laitonta rahoitusta San Siron läheisillä juomakojuilla ja parkkipaikoilla. Rikollistoiminta ei kuitenkaan rajoitu vain tähän.
Murhia Milanossa
Syyskuussa poliisi pidätti 19 seurojen korkean profiilin ultrajäsentä osana tutkintaa, jonka kiireellisyyttä lisäsi ‘Ndranghetan johtohahmon ja Inter Milanin tunnetun ultrakannattajan Antonio Belloccon surmaaminen nyrkkeilysalin ulkopuolella.
LUE MYÖS: 'Ndrangheta on maailman vaarallisin rikollisjärjestö – kun peukaloon viilletään haava, pääsyä ulos ei ole
Bellocco puukotettiin kuoliaaksi syyskuussa. Puukottaja oli 49-vuotias Andrea Beretta, joka toimi vastaavasti johtavassa asemassa Interin ultraryhmässä. Murhassa oli tiettävästi kyse niin sanotusta tilien tasaamisesta.
Beretta, joka on telkien takana ja pelkää henkensä puolesta, on lähteiden mukaan siirretty Milanon ulkopuolelle vankilaan, ja tekee yhteistyötä tutkimuksissa.
Kaksi vuotta aiemmin 69-vuotias Interin ultraryhmän johtaja Vittorio Boiocchi, jolla oli pitkä rikosrekisteri, ammuttiin kuoliaaksi kotinsa ulkopuolella. Tapausta ei ole vieläkään selvitetty.
Syyttäjät jäljittivät 568-sivuisesta dokumentista suoran yhteyden Interin "Curva Nordin" – Italian mestarijoukkueen merkittävimmän ultraryhmän – johtajien ja maan suurimman järjestäytyneen rikollisryhmän ‘Ndranghetan välillä.
– Inter on seurana alistetussa asemassa asioidessaan Curva Nordin jäsenten kanssa, syyttäjät kertoivat.
Myöhemmät tutkimukset paljastavat, että myös AC Milanin johtavasta ultraryhmästä löytyy yhteys huumekauppaan ja 'Ndranghetaan. Inter ja AC Milan sanovat tekevänsä yhteistyötä viranomaisten kanssa.
– Haluan vakuuttaa kaikille faneillemme, että me olemme tässä se loukkaantunut osapuoli, kuten viranomaiset ovat sanoneet, Interin puheenjohtaja Giuseppe Marotta sanoi lokakuussa Skylle
Kannattajat itse ovat puolestaan olleet haluttomia keskustelemaan ultrista. Eräs 57-vuotias milanolaismies, joka kieltäytyi antamasta nimeään, suostui kertomaan stadionin osissa vallitsevasta "oudosta" tunnelmasta.
– Jos menet Curva Nordiin, huomaat, että siellä on vähän kaikkea: huumeiden käyttöä, alkoholia, mutta ennen kaikkea rumpukapuloita. Niitä on paljon enemmän kuin he tarvitsevat rumpujen hakkaamiseen, ja nämä kapulat ovat myös pidempiä. Tässä ei ole kyse kannattamisesta: tämä on rähinöintiä, mies kertoi Reutersille.
Lonkerot ulottuvat alasarjoihin saakka
Syyttäjät ovat kiihdyttäneet ultraryhmiä koskevia tutkimuksiaan Interin ultraryhmän johtajien murhien jälkeen. Syyttäjät tutkivat myös ultrafanien ja uusnatsien välisiä yhteyksiä.
Asiakirjojen ja kahden haastatellun syyttäjän mukaan rikollinen soluttautuminen ulottuu Milanon lisäksi useisiin muihin Italian kaupunkeihin. Mafiosot pyrkivät saamaan valtaa faneihin ja seuroihin kaikilla ammattilaispelin tasoilla.
Giovanni Melillo, joka on Italian mafian ja terrorismin vastainen pääsyyttäjä, koordinoi neljää apulaissyyttäjää, joiden tehtävänä on paljastaa jalkapallon, järjestäytyneen rikollisuuden ja poliittisten ääriliikkeiden väliset yhteydet eri puolilla Italiaa.
– Tutkimukset osoittavat, että mafiaryhmät ovat kiinnostuneita hankkimaan määräysvallan jalkapalloseurassa, jota pidetään poikkeuksellisena välineenä liiketoiminnan laajentamiselle ja yhteiskunnalliselle yhteisymmärrykselle, Melillo kertoo.
– Tämä on erityisen ilmeistä alemmilla sarjatasoilla.
Pelaajat ja valmentajat paineen alla
Melillon mukaan pelaajat ja valmentajat altistuvat pelottelulle kovan linjan ultrafaneilta, jotka voivat joissain tilanteissa jopa tuhota heidän uransa.
– Suhteita näihin ryhmiin pidetään joissakin tapauksissa ratkaisevina seurojen, valmentajien ja pelaajien tulevaisuuden kannalta, Melillo kuvailee.
Aiemmin tällaisten suhteiden tutkiminen on auttanut paljastamaan vedonlyöntiskandaaleja, mutta modernin uhkapelaamisen luonne on tehnyt siitä paljon vaikeampaa.
Umberto Calcagno, joka on entinen pelaaja sekä Italian jalkapalloilijoiden liiton puheenjohtaja, sanoi hänen järjestönsä seuranneen pelottelua viimeisen vuosikymmenen ajan.
– Jalkapalloilijoiden kokemat välikohtaukset, pelottelu, väkivalta ja uhkailut ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti viimeisten 10 kauden aikana, ja tämä vaikuttaa kaikkiin sarjatasoihin, Calcagno sanoi.
Eräässä tapauksessa Foggian kapteenin Davide Di Pasqualen omistamaan autoon ammuttiin useita kertoja sen jälkeen, kun hänen kolmannella sarjaportaalla pelannut joukkueensa oli hävinnyt nousukarsintojen ratkaisevan pelin kesäkuussa 2023.
Hänen Jeepinsä, joka oli ampumavälikohtauksen aikaan tyhjä, oli pysäköity seuran stadionille.