Äärijärjestö Hamas on hyväksynyt tulitaukoesityksen. Israel on ilmoittanut lähettävänsä neuvotteluryhmän Kairoon, mutta tiedossa ei ole, hyväksyykö maa tulitaukoesityksen.
Äärijärjestö Hamas on maanantaina antamassaan lausunnossa hyväksynyt Egyptin ja Qatarin tekemän tulitaukoesityksen Gazan alueelle. Asiasta kertoo uutiskanava al-Jazeera.
Hamas sanoo lausunnossaan, että sen johtaja Ismail Haniyeh on ilmoittanut Qatarin pääministerille sekä Egyptin tiedustelupäällikölle hyväksyvänsä maiden ehdotuksen tulitauosta.
Sopimuksen yksityiskohdat eivät ole tiedossa. Reutersin mukaan tulitaukoehdotus on kolmivaiheinen sopimus, joka kestäisi 42 päivää.
Israelin vastausta odotetaan
Israel on ilmoittanut lähettävänsä neuvotteluryhmän Kairoon. Maan mukaan tulitaukotarjous on kaukana sen "pakollisista vaatimuksista”.
Samaan aikaan Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun mukaan maan sotakabinetti on hyväksynyt operaation jatkamisen Gazan kaistan eteläosassa sijaitsevassa Rafahissa.
Israelin armeija kertoi maanantai-iltana tekevänsä kohdennettuja iskuja äärijärjestö Hamasin kohteisiin.
Israelin kansallisesta turvallisuudesta vastaava ministeri Itamar Ben-Gvir kuvailee The Times of Israelille tulitauon olevan Hamasin "temppu".
– Hamasin temppuihin ja peleihin on vain yksi vastaus - välitön käsky valloittaa Rafah, lisätä sotilaallista painetta ja jatkaa Hamasin murskaamista, kunnes se on täysin lyöty.
Israelilainen virkamies sanoo Reutersille, ettei tulitaukoehdotus sovi Israelille. Virkamiehen mukaan ilmoitus olisi juoni, jolla Israel halutaan asettaa sopimuksesta kieltäytyväksi osapuoleksi.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on keskustellut maanantaina Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun kanssa puhelimitse. Puoli tuntia kestänyttä puhelua kuvaillaan rakentavaksi.
Aiemmin maanantaina tuhannet siviilit alkoivat poistua Rafahin kaupungin itäosasta, johon Israel antoi evakuointikehotuksen.
Vielä sunnuntaina Israelin ja Hamasin näkemykset aselevon ehdoista olivat kaukana toisistaan. Lisäksi osapuolet ovat pitkin matkaa syytelleet toisiaan neuvottelujen sabotoimisesta.
– Nyt pallo on Israelin kenttäpuoliskolla, Hamas-lähde kommentoi asiaa uutistoimisto AFP:lle.
Gazassa oleva al-Jazeeran kirjeenvaihtaja Tareq Abu Azzoum kuvaili ihmisten juhlivan kaduilla. Al-Jazeeran lähetyksessä oli kuultavissa ihmisten iloisia huutoja ja autojen tööttäyksiä.
– Me olemme niin onnellisia, että Hamas on vihdoin hyväksynyt tulitauon, kertoo eräs palestiinalaismies suorassa lähetyksessä.
Uutinen päivittyy.
Uusimmat
-
13:25
Tiedätkö, miksi tänään liputetaan?
-
13:20
Uudet vieraat löysivät leirintäalueilta kadonneiden venäläisten tilalle – "Tällaiset tiukat ajat suosivat"
-
13:20
Ihmisarka Funja-koira sai apua mielialalääkkeistä – milloin lääkkeitä harkitaan?
-
12:58
Slovakian varapääministeri: Fico ei ole enää välittömässä hengenvaarassa
-
12:43
Oleksandr Usykin voitolla kova hinta – ukrainalaismestari kiidätettiin sairaalaan
-
12:22
Kirja-arvio: Ex-suurlähettiläältä riittää kritiikkiä päähenkilöilleen Putinille ja Niinistölle
-
12:05
Kati sai elämäänsä järkyttäneen tiedon lääkäriltä, jonka tunteeton letkautus ei unohdu: "Toivon, että näinä päivinä käytettäisiin vähän toista sanoitusta"
-
11:46
Jesse Puljujärvi kiehui – kanadalaissikailusta viimeinen sana: "Katuvainen ilme"
-
11:41
Ennätystehtailu jatkui suurturnauksessa – edessä huima ratkaisu jättimäisestä rahapotista
-
11:41
Ukraina sanoo tuhonneensa Venäjän Project 266-M-sotalaivan
-
11:32
Hurjaa ylinopeutta ajanut törmäsi koulubussiin Kanadassa – Bemarista tuli hetkessä avomalli
-
11:31
Liigamestaruus ja cup-pokaali – Huuhkajien pelaajille menestystä eurokentillä
-
11:18
Rauhan aikaan Zelenskyin kausi päättyisi ensi viikolla
-
11:13
Volodymyr Zelenskyilta tiukka lausunto nyrkkeilyn MM-jättiottelusta
-
10:49
Leijonien liigapakki antoi vahvan näytteen NHL-tähtien keskellä
-
10:40
Gazalaissairaala: Isku pakolaisleirille – Yhdysvallat taivuttelee Saudi-Arabiaa tunnustamaan Israelin
-
10:39
Tappara täydensi joukkuettaan – mukana Leijonat-sensaatio ja Ilveksen NHL-lupaus
-
10:27
Riikka Purra puhui puoluevaltuustolle sosialismin oireista ja pelkäsi maahanmuuton muuttavan Suomea
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
Lataa lisää