YK joutuu keskeyttämään toimintansa Gazassa Israelin evakuointimääräysten vuoksi

YK-lähteen mukaan toiminta on pysähdyksissä yhdestä kahteen vuorokauteen.

YK kertoi maanantaina joutuvansa keskeyttämään kaiken humanitaarisen avustustoimintansa Gazassa Israelin armeijan uusien evakuointimääräysten vuoksi.

Keskeytyksen syynä ovat Israelin armeijan Gazan kaistan keskiosassa sijaitsevaan Deir al-Balahin kaupunkiin antamat evakuointimääräykset. Määräyksiä seuraavat yleensä Israelin armeijan iskut alueelle.

– Emme ole lopettamassa toimintaa, mutta käytännössä emme pysty toimimaan. YK-lähde perusteli. Lähde arveli toiminnan olevan pysähdyksissä yhdestä kahteen vuorokauteen.

Israelin armeijan mukaan se aikoo hyökätä "Hamasin jäljellä olevan terroriverkoston kimppuun kaupungissa". Myöhään sunnuntaina annetussa määräyksessä kehotettiin siviilejä poistumaan alueelta välittömästi.

Egypti ei hyväksy israelilaisjoukkojen jättämistä rajalleen

Yhtenä Gazan aseleponeuvottelujen välittäjistä toimiva Egypti ei hyväksy sitä, että Israel jättäisi joukkojaan Gazan Egyptin-vastaiselle rajalle. Israelin mukaan joukkojen läsnäolo on välttämätöntä, jotta aseiden salakuljetus ääriryhmille voidaan estää.

Valtiollinen Al-Qahera News -uutispalvelu kertoi korkea-arvoisiin kokouslähteisiin viitaten, että Egypti oli "toistanut kaikille osapuolille, että se ei hyväksy mitään Israelin läsnäoloa alueella".

Lähteet korostivat uutispalvelulle, että Egypti toimii välittäjänä niin, että se ottaa huomioon myös kansallisen turvallisuutensa.

Kiista Israelin joukoista rajalla sekä Rafahin rajanylityspaikan hallinta ovat olleet keskeisiä syitä sille, etteivät neuvottelut Gazan aselevosta ole juurikaan edenneet.

Israelin joukot ottivat Rafahin rajanylityspaikan valvontaansa toukokuun alussa. Se oli sitä ennen ainoa Gazan rajanylityspaikka, joka ei ollut Israelin joukkojen suorassa valvonnassa.

Egyptin lisäksi neuvotteluja välittävät Yhdysvallat ja Qatar. Äärijärjestö Hamas kertoi sunnuntaina neuvottelijoidensa poistuneen Kairosta sen jälkeen kun he olivat tavanneet Qatarin ja Yhdysvaltojen edustajat.

Lue myös:

    Uusimmat