Saudi-Arabia aikoo isännöidä neljän arabimaan johtajia huippukokouksessa.
Kokouksissa käsitellään Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ehdotusta palestiinalaisten pakkosiirtämisestä pois Gazasta. Asiasta kertoo Saudi-Arabian hallintoa lähellä oleva lähde.
Lähteen mukaan huippukokoukseen osallistuisivat Egyptin, Jordanian, Qatarin ja Arabiemiraattien johtajat. Kokous järjestettäisiin ennen 27. helmikuuta Kairossa pidettävää Arabiliiton kokousta samasta aiheesta.
Toisen nimettömänä pysyttelevän lähteen mukaan myös palestiinalaishallinnon presidentti Mahmud Abbas olisi osallistumassa huippukokoukseen.
Trump on ehdottanut palestiinalaisten siirtoa pois Gazan raivaamisen ja jälleenrakennuksen ajaksi.
Yksi osa Trumpin suunnitelmaa olisi se, etteivät Gazasta Egyptiin ja Jordaniaan siirretyt palestiinalaiset saisi mahdollisesti enää palata takaisin Gazaan.
Väestön pakkosiirto olisi sotarikos, ja arabimaat Yhdysvaltain liittolaisia Egyptiä ja Jordaniaa myöten ovat vastustaneet sitä jyrkästi. Jordaniassa asuu jo ennestään yli kaksi miljoonaa palestiinalaispakolaista.
Egypti on tehnyt oman ehdotuksensa Gazan jälleenrakentamisesta. Sen mukaan palestiinalaiset voisivat jäädä Gazaan jälleenrakentamisen ajaksi.
Punainen Risti huolissaan panttivangeista
Kansainvälinen Punainen Risti (ICRC) on hyvin huolissaan Gazassa pidettävien panttivankien terveydestä. Järjestön mukaan sen edustajien olisi päästävä nopeasti tapaamaan panttivankeja.
– Uusimmat vapautukset vahvistivat sitä, että ICRC:n olisi päästävä panttivankien luokse. Olemme edelleen hyvin huolissamme panttivankien olosuhteista, järjestön lausunnossa sanottiin.
Äärijärjestö Hamas on panttivankeja vapauttaessaan muun muassa pakottanut heidät puhumaan ja esitellyt heitä ihmisjoukoille ennen kuin on luovuttanut panttivangit Punaisen Ristin edustajille.
ICRC vetosi perjantaina Hamasiin, jotta panttivankien tuleva luovuttaminen vietäisiin läpi arvokkaammalla tavalla.
Kuudes vankienvaihto lauantaina
Hamasin sotilaallinen siipi vahvisti perjantaina vapauttavansa kolme israelilaista panttivankia lauantaina järjestettävässä vankienvaihdossa.
Yhden panttivangeista kerrotaan olleen Islamilainen jihad -äärijärjestön hallussa.
Kyse on aseleposopimuksen mukaisesta kuudennesta vankienvaihdosta. Israel on kertonut, että vankienvaihdon epäonnistuminen tai jääminen toteutumatta tarkoittaisi Gazan sodan alkamista uudelleen.
Hamas kertoi aikaisemmin jäädyttävänsä panttivankien vapauttamisen Israelin väitettyjen aseleporikkomusten vuoksi, mutta neuvottelulähteiden mukaan osapuolet ovat sen jälkeen päättäneet jatkaa aseleposopimuksen toteuttamista.
Aselevon ensimmäisen vaiheen on määrä kestää kuusi viikkoa. Toisen vaiheen toteuttamisesta käydään parhaillaan neuvotteluja.
Israelin asevoimien mukaan Gazassa on edelleen yli 70 panttivankia, mutta noin puolet heistä on arvioiden mukaan kuollut.
Israel laskee myös kuolleet mukaan panttivankeihin siihen asti että heidän ruumiinsa on palautettu Israeliin.
Hamas ja muut palestiinalaiset äärijärjestöt sieppasivat yli 250 panttivankia ja tappoivat yli 1 200 ihmistä hyökätessään Israeliin lokakuun alussa toissa vuonna. Israelin asevoimien hyökkäyksessä Gazaan on sen jälkeen kuollut Hamasin alaisen Gazan terveysministeriön mukaan yli 48 200 ihmistä.
YK:n mukaan sodan aikana liki 70 prosenttia Gazan rakennuksista on tuhottu.
Juttua päivitetty 14.2.2025 kello 11.51 ja 15.14.