McLarenin Lewis Hamilton saattoi kertoa muunneltua totuutta Australian GP:n kisatuomaristolle, kun hän kävi kuultavana Jarno Trullin turva-autotilanteen aikana suorittamasta ohituksesta. Asiasta kertoo saksalainen Auto, motor und sport -lehti nettisivuillaan.
Kansainvälisen autoliiton FIA:n tuomaristo kuulustelee Hamiltonia tapauksen johdosta torstaina.
Tapahtumat alkoivat, kun Trulli lipesi 56. kierroksella ulos radalta turva-autotilanteessa ja Hamilton ohitti hänet. Tämä ohitus oli turva-autosta huolimatta sääntöjenmukainen, koska Trulli oli poissa radalta. Kierrosta myöhemmin Trulli otti takaisin menettämänsä sijan ohittamalla Hamiltonin.
Normaalisti Trulli ei olisi saanut ottaa oman virheensä takia menettämäänsä sijoitusta takaisin, mutta hänen mukaansa Hamilton hidasti vauhtiaan ja veti autonsa sivuun ajolinjalta, jolloin Trulli kuvitteli englantilaiskuljettajan autoon iskeneen vian. Tällaisessa tilanteessa ohittaminen on sääntöjen mukaan sallittua turva-autosta huolimatta.
Lehdistölle Hamilton myönsi päästäneensä Trullin tarkoituksellisesti edelleen, koska oli saanut talliltaan sellaisen ohjeen. McLaren-talli halusi siis ilmeisesti varmistaa, ettei Hamilton missään nimessä saisi rangaistusta turva-auton aikaisesta ohituksestaan.
- Olin Trullin takana turva-autotilanteesta, jossa ei saa ohittaa. Hän ajoi toiseksi viimeisessä mutkassa ulos radalta nurmikon puolelle. Luultavasti hänen renkaansa olivat kylmät. Minun oli pakko mennä hänestä ohi vaikka hidastin niin paljon kuin pystyin. Minua käskettiin sen jälkeen päästämään hänet takaisin edelleni, mutta en tiedä, ovatko säännöt todella sellaiset, Hamilton sanoi Australian GP:n jälkeen toimittajille tilanteessa, jossa MTV3:n kuvausryhmä oli paikalla.
Saksalaislehden mukaan Hamilton kuitenkin kiisti tuomaristolle tallin ohjeistaneen häntä hidastamaan ja päästämään Trullia edelleen. Ajolinjan muutoksensa hän selitti sillä, että oli keskittynyt lukemaan autonsa näytölle tulleita turva-autotilanteeseen liittyviä ohjeita. Sillä hetkellä kuljettajille ei lehden tietojen mukaan kuitenkaan annettu mitään sellaisia ohjeita, jotka olisivat voineet häiritä Hamiltonin keskittymistä.
Trulli sai tuomaristolta kisan jälkeen 25 sekunnin aikarangaistuksen sääntöjenvastaisen ohituksensa johdosta ja putosi 3. sijalta 12:nneksi. Hamilton puolestaan nousi 4. sijalta 3:nneksi. Toyota-talli ilmoitti keskiviikkona, ettei valita asiasta, mutta FIA on avannut tapauksen oma-aloitteisesti uudelleen. Hamiltonin ja tallin välistä radioliikennettä on jo tutkittu.
Saksalaislehden mukaan Hamiltonia uhkaisi hylkäys Australian GP:stä, mikäli hänen todettaisiin valehdelleen tuomaristolle.
(MTV3)