Hämmentävä fakta: EM-kisoissa toistuva törkytoiminta tuonut Uefalle muhkean rahapotin

Tuoppisadetta EM-kisoissa – fanien käytös hämmentää 0:38
Tuoppisadetta EM-kisoissa – fanien käytös hämmentää.

Euroopan jalkapalloliitto Uefa on jakanut EM-kisojen aikana sakkoja jo yli 1,2 miljoonan euron edestä. 

Uefa on puuttunut käynnissä olevien EM-kisojen epäkohtiin ja häiriökäyttäytymiseen rankalla kädellä. Maiden jalkapalloliitot ovat joutuneet kaivamaan urakalla kuvetta Uefan suuntaan.

Yksi EM-kisojen aikana nähty yleinen ilmiö liittyy stadionilla myytyihin oluttuoppeihin. Fanit ovat nakelleet muovisia tuoppeja kentälle kohti vastustajan pelaajia niin vilkkaasti, että Uefan 1,2 miljoonan euron sakkopotista peräti 719 375 dollaria on tullut nimenomaan tuoppien ja tavaroiden heittelystä.

Reutersin mukaan lohkovaiheen 36 pelatusta ottelusta jopa 25 ottelussa kannattajat heittivät tuoppeja kentälle. Seitsemässä ottelussa molempien joukkueiden fanit syyllistyivät heittelyyn.

Pahimpia oluttuoppien heittelijöitä ovat olleet Unkarin, Sveitsin, Kroatian ja Serbian fanit, jotka syyllistyivät rikkeeseen jokaisessa joukkueensa lohko-ottelussa. Serbia joutui pulittamaan pelkästään tuoppien heittelystä 133 125 euron sakot.

Oluttuoppien heittely on tuonut sakot jopa 19 osallistujamaalle. Kaiken kaikkiaan vain Ranska, Espanja ja Slovakia ovat selvinneet turnauksesta sakoitta. Turnauksen sakkokuningas on Kroatia, joka on joutunut kaivamaan jalkapalloliittonsa lompakosta 220 875 euroa Uefalle.

Tavaroiden heittelyn lisäksi Uefa on jakanut EM-kisoissa sakkoja ilotulitteista, häiriökäyttäytymisestä, sopimattomista eleista, kentälle juoksemisesta, joukkueen sopimattomasta käytöksestä ja laserosoittimen käyttämisestä.

Lue myös:

    Uusimmat