Lähes neljäkymmentä vuotta veljensä raa’an murhan jälkeen pikkusisko Penny Farmer sai älynväläyksen, joka johti murhaajan löytymiseen.
Penny oli 17-vuotias, kun hänen 25-vuotias veljensä Chris sekä Chrisin 24-vuotias tyttöystävä Peta Frampton löydettiin kuolleina Guatemalan rannikolta. Tapaukseen liittyen kuulusteltiin paikallista miestä, mutta todisteita ei koskaan ollut tarpeeksi eikä rikostutkintaa aloitettu.
Pennyn isä sai myös soittaa miehelle, nimeltään Silas Boston, jota oli kuultu. Chris ja Peta olivat tutustuneet Bostoniin matkallaan ja kirjoittaneet kotiin kirjeissään, että lähtivät veneelle tämän Bostonin ja hänen kahden poikansa kanssa.
Sen jälkeen heistä ei kuulunut; aluksi kului viikkoja, sitten kuukausia.
– Hän (Boston) oli hyvin ylimielinen, kiertelevä ja kielsi kaiken, Penny kertoo isänsä sanoneen.
Poliisit eivät koskaan kuulustelleet Bostonin poikia. Eivätkä tutkineet tapausta sen enempää, vaikka Bostonilla oli kontollaan raiskauksia ja vaikka kolmasosa hänen seitsemästä vaimostaan oli hävinnyt 10 vuotta sitten, kirjoittaa muun muassa BBC.
Mitä, jos löytäisin hänet Facebookista?
Yhtenä iltapäivänä vuonna 2015 Penny sai kuitenkin ajatuksen, jota ilman tapaus ei ehkä vieläkään olisi ratkennut.
Internetistä löytää kaiken: kadonneet ystävät, karanneen koiran tai aiemmin tuntemattoman serkun. Mitä jos löytäisi sieltä veljensä murhaajan?
Penny kirjautui Facebookiin ja kirjoitti hakuriville Silas Boston. Ja siinä hän oli.
Harmaa parta, baseball-lippalakki, aurinkolasit, farkkupaita. Ihan sarjamurhaajan näköinen, Penny ajatteli.
Penny löysi tätä kautta myös Bostonin kaksi poikaa, Russelin ja Vincen sekä hänen viidennen vaimonsa. Penny kirjoitti heille kaikille, mutta ei saanut heti vastausta.
Perheen karmiva salaisuus
Hän ei kuitenkaan lannistunut, vaan otti yhteyttä poliisiin. Sattumalta poliisi oli juuri avannut tutkimuksen Bostonin kolmannen vaimon katoamisesta. Uutta toivoa, vihdoin, Penny ajatteli.
Bostonin pojat olivat kertoneet poliisille, että oli perheen hiljainen salaisuus, että isä oli tappanut heidän äitinsä. Ja että he olivat nähneet isänsä tappaneen Chrisin ja Petan.
– Boston oli raiskaaja. Veljeni oli sidottu todella tiukasti kannelle ja Peta oli alhaalla hytissä. Minun ei varmasti tarvitse kertoa enempää. Toivon, että ihmiset osaavat tehdä johtopäätöksiä ilman, että minä kertoisin kaikista kamalimmat yksityiskohdat heidän murhistaan, Penny sanoo nyt BBC:n haastattelussa.
Russel väittää hänen isänsä murhanneen myös kaksi nähtävästi Skandinaviasta kotoisin ollutta turistia vain kaksi viikkoa ennen Chrisin ja Petan murhia.
Yksi historian pahimmista sarjamurhaajista?
Russel väittää isänsä kertoneen hänelle, että on tappanut 33 ihmistä. Jos se pitää paikkansa, hän olisi yksi Yhdysvaltojen historian pahimmista sarjamurhaajista. Russelin mukaan isä uhkasi myös tappaa heidät Chrisin ja Petan murhien jälkeen pitääkseen salaisuutensa.
Tämän vuoden huhtikuussa Penny kuuli, että Boston on kuollut.
Penny on kirjoittanut veljensä ja tämän tyttöystävän tapauksesta kirjan Dead in the water.
Pennyn isä kuoli vuonna 2013 tietämättä, mitä hänen pojalleen oli tapahtunut. Äiti on yhä elossa.
Videolla kerrotaan Kanadaa järkyttäneestä murhatapauksesta, jossa miljardööripariskunta murhattiin:
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.