Hannele Lauri kuuli Spede Pasasen kuolemasta tuntemattomalta mieheltä kesken ruokaostosten.
Näyttelijä Hannele Lauri muistaa kuin eilisen päivän, kuinka kuuli ystävänsä ja työtoverinsa Pertti "Spede" Pasasen kuolemasta.
– Olin ruokakaupassa, kun luokseni tuli golf-asuun pukeutunut mies. Hän sanoi, että oli tunnistanut minut, ja että hänen oli pakko tulla kertomaan, että Pertti Pasanen oli juuri kuollut golfkentällä, Lauri muistelee.
Mies oli ollut sattumalta tulossa Kirkkonummelta Sarfvikista, eli juuri samalta golfkentältä, jolla Spede menehtyi.
– Menin niin shokkiin, että ostokset jäivät tekemättä. Muistan, että menin mitään ostamatta takaisin autoon, sytytin tupakan ja istuin vain, Lauri kertoo.
Speden kuolemasta tulee tänään keskiviikkona kuluneeksi tasan 15 vuotta.
– Se on ihan käsittämätöntä. Ajan kuluminen on pelottavaa. Minulla on suuri ikävä Perttiä, hänen neuvojaan ja keskusteluja, Hannele Lauri sanoo.
Hän kuului Speden sisäpiiriin 1970-luvun lopulta alkaen. Valmistuttuaan Teatterikorkeakoulusta 1975 hän oli mukana Speden elokuvissa, ja pääsi sitä kautta vakituiseksi naisnäyttelijäksi tämän, Vesa-Matti Loirin ja Simo Salmisen koomikkoporukkaan.
– Olen todella otettu siitä, että sain kuulua siihen porukkaan. Pertti oli Helsingin Kaupunginteatterin ulkopuolella ehdottomasti paras työnantajani. Hän oli tarkka ja vaativa. Kukaan ei saanut tulla töihin edes viinalta haisevana. Minulla ei ollut tässä asiassa ongelmia hänen kanssaan, mutta olen nähnyt, kuinka hän on sanonut joillekin, että ei tartte tulla tänne, Lauri muistelee.
Työvuosistaan Speden, Salmisen ja Loirin kanssa Lauri muistaa erityisesti nelikon oman, sisäisen huumorin.
– Meillä oli niin hauskaa. Muistan yhden kerran, kun kuvasimme Veskun kanssa Puistonpenkki-sketsiä. Meneillään opli varmaan 16. otto, ja riitti, etä vain katsoimmekin toisiamme, niin aloimme nauraa. Pertti ja Riitta (Väisänen) olivat seuraamassa kuvauksia, ja hekin putoilivat koko ajan. Lopulta saimme kohtauksen purkkiin niin, että emme katsoneet toisiamme silmiin, vaan nenään, Lauri nauraa.
4:28