Hannu söi huumesieniä parantumattoman syövän aiheuttamaan shokkiin: "Voimakas kuolemanpelko tuli ja poistui lopullisesti"

Insinööriksi aikanaan opiskellut Lahtinen työskenteli uransa it-alalla, kun hänellä neljä vuotta sitten diagnosoitiin harvinainen ohutsuolen syöpä. Syöpä leikattiin, mutta sen yhteydessä tilanne paljastui vakavaksi.

– Aamulla leikkauksen jälkeen kerrottiin, että syöpä on levinnyt keuhkoihin ja vatsan alueelle imusolmukkeisiin, eikä sitä voida hoitaa. Se on parantumaton. Silloin tuli eteen se, että syöpä käytännössä johtaa kuolemaan, Lahtinen kertoo puhelimitse.

Psykedeelien tutkimista uusien hoitomuotojen toivossa käsiteltiin Enbuske, Veitola ja Salminen -ohjelmassa syyskuussa.

Kuolemanpelko

Lahtinen sai lääkityksekseen sytostaatit, joiden oli tarkoitus pitää syöpä aisoissa. Lahtinen pyrki elämään normaalia elämää, mutta oikeasti hän ei täysin ymmärtänyt, saati hyväksynyt, lähestyvää kuolemaa.

– Alussa tuli shokki, jota ei ymmärrä lainkaan, Lahtinen sanoo kuvaillen oloa "kieltämismoodiksi".

– Ihminen tietää faktat, mutta oma tunne-elämä ei ole ollenkaan mukana ja kieltää sen. Ihminen suojaa itseään voimakkaalta traumaattiselta kokemukselta. Ihminen voi käydä faktoja läpi, mutta ne eivät tunnu omassa mielessä miltään, Lahtinen kuvailee.

Vaikka pelot ja huolet eivät nousisikaan tietoisuuteen, jäävät ne painamaan mieltä. Lahtinen kuvailee olleensa diagnoosin saamisen jälkeen ahdistunut ja masentunut.

Videolla Juho ja Mippi kertovat siitä, mihin käyttötarkoituksiin he käyttävät psykedeelejä.

Apua sienistä

Ahdistuksen keskellä Lahtisen ystävä lähestyi tätä kysyen, haluaisiko hän käyttää psykedeelisiä psilosybiinisieniä, joita kutsutaan myös taikasieniksi. Sienet ovat Suomen lainsäädännössä laittomia huumausaineita ja niiden käyttö on kielletty.

Lahtinen oli kolmekymppisenä päätynyt porukkaan, jossa psykedeelien, kuten LSD:n, psilosybiinin ja ekstaasin vaikuttavan aineen MDMA:n käyttö oli yleistä. Myös Lahtinen käytti aineita, oman kuvauksensa mukaan oman mielensä tutkimiseen ja itsensä etsintään. Jossain vaiheessa käyttö kuitenkin jäi.

– Ystävä kysyi, haluaisinko taas käyttää psilosybiiniä, ja lähdin kokeilemaan. Havaitsin, että se auttoi vaikeiden asioiden ja tunteiden käsittelyssä.

Lahtinen kokee, että psilosybiinin käyttö nostaa mielessä esille alitajuisia asioita, jotka niitä käsittelemään haluton ihminen on sinne painanut. Painostavatkin asiat nousevat tällöin esiin, jolloin niitä on pakko käydä läpi.

– Diagnoosin jälkeen olin kesämökillä ja nautin lämpimänä kesäyönä psilosybiiniä käyden makuulle. Minulle tuli voimakas fyysinen tunne, kuin joku olisi lyönyt puukolla kylkeen: vapisutti ja pulssi nousi.

– Tuntui, että voimakas kuolemanpelko saavutti minut. Annoin sen tulla, minkä jälkeen se poistui ja pystyin rentoutumaan. Seuraavalla viikolla istuin jokaisena iltana rannalla, katselin merta ja mietin asiaa. Koin, että kuolemanpelko oli mennyt pois, ja olin hyväksynyt sen. Kuolemanpelko oli asiana käsitelty, sitä ei tarvitse enää pohtia, ja todennäköisesti en kohtaa sitä uudestaan, hän kertoo.

Vapauttavaksi kuvailemansa kokemuksen jälkeen Lahtisella oli vielä muutamia käyttökertoja, mutta niitä hän kuvaili viihteellisemmiksi verrattuna kuvailemaansa kokemukseen.

Psilosybiiniä on aikomus tutkia myös Suomessa. Tarkoitus on selvittää, voisiko siitä olla hyötyä masennuksen hoidossa.

Avaa uusia ovia

Hannu Lahtisen mukaan psykedeelit voivat nostaa ahdistukset hyvin voimakkaina esiin. Kun ne tulevat käsiteltäväksi, voi huomata niiden olevan vähemmän pelottavia kuin on luullut.

– Suhde niihin muuttuu. Tuntuu, että näin asioiden kuuluu tapahtua, näin ne tapahtuvat, ja kokee sen olevan ihan luonnollista.

– Se avaa mielessä ovia. Tuntuu, että löytyy uusia ratkaisuja kysymyksiin, joita ei voinut miettiä, ja voi hyväksyä asioita, joita on vaikea kohdata.

Nyt Lahtinen uskoo hyväksyneensä oman kuolemansa.

– Olo helpottuu, kun pystyy myöntämään ja elämään asian kanssa. Luulen, että ilman psilosybiiniä olisin ollut pitkään ahdistunut ja masentunut, enkä olisi päässyt eteenpäin asioiden tullessa yhä uudestaan mieleen.

– Se ikään kuin nopeutti asioiden käsittelyä, ja tavallaan myös helpotti.

Toivoisi apua muillekin

Lahtinen on käynyt syöpäpotilaisiin erikoistuneen psykologin luona, mutta ei ottanut psilosybiinikokemuksiaan siellä esille.

– Oli pelko, että voi olla negatiivisia ennakkoasenteita, jotka vaikuttaisivat hoitosuhteeseen kielteisesti, hän kuvailee.

Nyt hän toivoo, että hänen oma ulostulonsa voisi auttaa tuomaan esille aineiden myönteisiä vaikutuksia. Hän toivoisi, että samassa tilanteessa olevat voisivat tulevaisuudessa saada apua psykedeeleistä, esimerkiksi jonkinlaisen terapiakäytön laillistamisella.

– Psykedeelit voisivat hallitusti olla myönteinen apu joissain mielenterveyden ongelmissa. Niiden laittomuus tuntuu ikävältä, koska mielestäni hallitussa käytössä on hoitopotentiaalia.

Lahtinen kertoo, että ihmiset reagoivat aineisiin hyvin eri tavoin, ja osa voi saada esimerkiksi voimakkaita pelkotiloja. Siksi tarpeen olisi jonkinlainen terapeutti, jonka valvonnassa ja tuella sessio käytäisiin läpi.

Välitila ennen kuolemaa

Puoli vuotta sitten sytostaattihoitojen teho alkoi heiketä, ja lääkityksen haittojen voimistuminen alkoi heikentää elämänlaatua. Lahtinen päätyi lopettamaan hoidot.

– Mieluummin nautin hetken terveenä kuin kärsin haitoista. Odottelen saattohoidon alkamista ja elän suhteellisen normaalia elämää, hän kertoo.

Hän arvioi saattohoidon alkamiseen olevan noin puoli vuotta. Lääkärit eivät ole ottaneet kantaa hänen tarkkaan elinajanodotteeseensa.

– Kunto sitten heikkenee niin, etten selviä enää kotona. Sitten on viikkoja tai kuukausia aikaa kuolemaan, joka tulee vääjäämättömästi, hän toteaa.

Lahtisen lähipiiriin kuuluu ystäväpiiri sekä iäkkäät vanhemmat. Viimeiset hetkensä hän kertoo haluavansa viettää mahdollisimman tiiviisti ystäviensä kanssa sekä kuuntelemassa musiikkikonsertteja ja -keikkoja.

– Tykkään käydä myös yleisissä saunoissa rentoutumassa ja tapaamassa ihmisiä. Oma vointi kuitenkin rajoittaa tekemisiäni, enkä kauhean paljon voi tehdä. Joka päivä en väsymykseltäni jaksa käydä ulkona lainkaan, hän kertoo.

Hän kuvailee elämäänsä tällä hetkellä välitilaksi, jossa ei ole tulevaisuutta, vain nykyinen hetki.

– Huomaan, että ikään kuin etäännyn arkielämästä. Lähestyn pikkuhiljaa kuolemaa ja luovun asioista, joita arkeeni on kuulunut.