Harmittiko norppaliven loppuminen? Ei hätää, tässä tulee kalasääskilive!

kalasaaskilive
Kuvakaappaus kalasääskiliven videolta
Julkaistu 06.07.2016 17:52

MTV UUTISET

Toukokuun ajan pyörinyt norppalive päättyi, mutta luonnon ystäville on nyt tarjolla uutta seurattavaa.

Norppien elämän sijaan nyt voi seurata kalasääskiperheen elämää Haukivedellä Linnasaaren kansallispuistossa. Kalasääski on Suomessa rauhoitettu lintulaji, jonka kuvaamiseen tarvitaan lupa.

Kalasääskiliven takana on Itä-Savon mukaan savonlinnalainen Juha Taskinen, joka asensi livekameran kuvaamaan kalasääsken pesää heinäkuun alussa. Heinäkuun alussa pesässä on kolme poikasta ja yksi kuoriutumaton muna.

Taskisen mukaan pesä on ollut samalla paikalla jo 15 vuotta, ja hän uskoo saman lintuparin pesineen paikalla alusta asti.

– Pesällä tapahtuu koko ajan. Sadekeleillä emo pitää poikasiaan siipien alla ja koiras tuo pari kertaa päivässä kaloja. Ruokinnassakin on nokkimisjärjestys: pienin saa viimeiseksi, Taskinen kertoo Itä-Savolle.

Samantapaisia kalasääskilivejä on lehden mukaan myös muualla Suomessa, mutta Taskisen kamera on ensimmäinen juuri tällä pesällä. Hänen mukaansa tähän pesään eivät ohikulkijat tai veneilijät näe.

Kalasääskilive pyörii kuvausluvan ajan eli heinäkuun loppuun asti.

Seuraa kalasääskien elämää täältä!

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa