Tennispelaaja Harri Heliövaara palaa brittiparinsa Henry Pattenin kanssa ATP-turnausten pariin tällä viikolla Cincinnatin arvokkaassa kilpailussa, noin viikko kivuliaan pääkolauksen jälkeen.
Aiemmin kesällä Wimbledonin grand slam -turnauksen voittaneet nelinpelaajat kolauttivat päänsä kovaa yhteen Montrealin ATP-turnauksessa, kun kaksikko tavoitteli osumaa samaan iskulyöntiin. Heliövaara sai tilanteessa aivotärähdyksen, mutta suomalaispelaaja on päässyt takaisin pelikuntoon. Heliövaara harjoitteli Cincinnatissa maanantaina, eikä oireita havaittu.
– Minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta aivotärähdyksistä, ja toivottavasti ei tulevaisuudessakaan tule lisää. Oli uusi tilanne, mutta olen saanut upeasti apua. Oma lääkäri on kotona ja löysimme lisäksi spesialistin, joka on tehnyt töitä jääkiekkoilijoiden kanssa. Päävammat ovat siinä lajissa vähän yleisempiä kuin tenniksessä, Heliövaara kertasi STT:lle.
Heliövaara kertoi kärsineensä erilaisista aivotärähdyksen oireista: pahoinvoinnista, valonarkuudesta näössä ja paineen tunteesta päässä.
– Ne ovat semmoisia oireita, joita minulla ei ole ennen muussa tilanteessa ollut. Ei ole onneksi enää mitään huolia, vaan hyvillä mielin pystyn lähtemään kisaan.
Kätisyydet vaikuttavat
Montrealissa Heliövaara ja Patten yrittivät vielä pelata tovin pääosuman jälkeen, mutta avauskierroksen ottelu päättyi lopulta luovutukseen. Epäonninen tapahtuma sovittiin hyvässä hengessä.
– Ehkä siinä ei kannata ensimmäisenä syyllisiä etsiä, kun molempia sattuu päähän. Ei tästä kyllä minkäänlaista riitaa saatu onneksi aikaiseksi, Heliövaara vahvisti.
Heliövaara on oikeakätinen ja Patten vasenkätinen, mikä tekee yhteispelistä kentällä hieman haastavampaa.
– Väkisin tulee sellaisia tilanteita, että molemmat haluavat samaan palloon tai eivät halua. Pelaaminen on vähän luonnollisempaa, jos kentällä on kaksi samankätistä pelaajaa.
Cincinnatin turnauksessa seitsemänneksi sijoitetut Heliövaara ja Patten pelaavat avauskierroksen ottelunsa näillä näkymin keskiviikkona. Vastustajat avauspelissä ovat Yhdysvaltain Brandon Nakashima ja William Woodall.