Harri näki, kun kaksi miestä potki ja hakkasi naapuria – elvytti uhria avun saapumiseen asti: "Tärisin väsymyksestä"

AVI:n kuva Harri pelasti pahoinpidellyn naapurin hengen
"Kovaa hommaa se paineluelvytys on, varsinkin kun sain siinä parikymmentä minuuttia yksin elvyttää", Harri Piiroinen sanoo.AVI:n julkaisema kuva.
Julkaistu 19.06.2023 16:56
Toimittajan kuva

Tommi Forsman

tommi.forsman@mtv.fi

Lounais-Suomen aluehallintovirasto ylijohtaja Leena Räsänen luovutti Salon Perttelissä asuvalle Harri Piiroiselle tänään hengenpelastusmitalin.

Piiroinen pelasti vuonna 2021 naapurinsa pahoinpitelijöiden kynsistä karkottamalla väkivallantekijät. Harri Piiroinen myös elvytti uhria avun saapumiseen asti.

Tilanne sai alkunsa, kun Piiroinen ensin kuuli ja sitten näki, että kolmen henkilön riita naapurissa oli äitynyt rajuksi pahoinpitelyksi, jossa kaksi miestä löi ja potki kolmatta.

Uhri makasi maassa tajuttomana, eikä enää hengittänyt. Piiroinen aloitti tyttärensä ohjeilla välittömästi elvytyksen ja sai uhrin hengittämään.

– Kovaa hommaa se paineluelvytys on, varsinkin kun sain siinä parikymmentä minuuttia yksin elvyttää. Missään vaiheessa en ollut antamassa periksi, mutta oli se kaikin puolin valtava helpotus, kun sireenien äänet vihdoin alkoivat lähestyä ja sitten sain siirtää homman ammattilaisille. 

– Tärisin pitkään ihan jo fyysisestä väsymyksestä, mutta tietysti myös stressi alkoi laueta ja tajusin, miten täpärällä tilanne oli ollut, Piiroinen kertaa illan tapahtumia tiedotteessa.

Hengenpelastusmitali on tunnustus erittäin rohkeasta ja neuvokkaasta toiminnasta, jossa henkilö on oman henkensä uhalla suorittanut teon, jolla toisen ihmisen henki on voitu pelastaa.

Tänä vuonna hengenpelastusmitalilautakunta käsitteli 85 ehdotusta, joista se puolsi seitsemäätoista esitystä. Hengenpelastusmitalit myönsi tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

2:17img

Katso myös: Alle 15-vuotiaiden väkivaltarikoksesta epäiltyjen määrä on kolminkertaistunut vuosikymmenessä.

Lue myös: Teinikoplaa epäillään rankoista rikoksista Vantaalla: Sivullisia terrorisoitiin juna-asemalla – ryöstöjä, riisuttamista ja väkivaltaa

Lue lisää: Pikku-Huopalahden murha, Kokkolan sivullisen teloitus, Oulun kaksoissurma... – tänä vuonna ampuma-asetta on käytetty poikkeuksellisen monessa henkirikoksessa

Tuoreimmat aiheesta

Väkivaltarikokset