Seksuaalirikoksista vankilaan tuomittu Hollywood-tuottaja Harvey Weinstein on saanut kuusi uutta syytettä.
Perjantaina paikallista aikaa Los Angelesissa annetut syytteet koskevat väitteitä, joiden mukaan Weinstein olisi raiskannut kaksi naista.
Ensimmäinen tapauksista tapahtui vuoden 2004 syyskuun ja vuoden 2005 syyskuun välillä, kertoi Los Angelesin piirikunnan syyttäjän Jackie Laceyn kanslia.
Laceyn kanslian mukaan nyt 68-vuotiasta Weinsteinia syytetään lisäksi toisen naisen raiskaamisesta kahtena erillisenä ajankohtana vuoden 2009 marraskuun ja vuoden 2010 marraskuun välisenä aikana.
Lue lisää: Elokuvamoguli Harvey Weinstein sai 23 vuoden vankeustuomion seksuaalirikoksistaan – myös monet kuuluisat Hollywood-näyttelijät ovat syyttäneet miestä seksuaalisista väärinkäytöksistä
Syyttäjän kanslian tiedotteessa ei tarjottu tarkempia yksityiskohtia tapauksista, eikä nimetty asianomaisia.
Yhteensä Weinsteinia on syytetty viiden naisen raiskaamisesta tai seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Weinsteinilla on jo 23 vuoden vankilatuomio seksuaalirikoksista. Hänet tuomittiin helmikuussa New Yorkissa.
Aiempi tuomio oli metoo-virstanpylväs
Alkuvuonna tehty oikeuden päätös oli virstanpylväs maailmanlaajuiselle #metoo-liikehdinnälle, joka syntyi vastustamaan sukupuolittunutta vallan väärinkäyttöä.
Liikkeen myötä maailmalla on noussut julkisuuteen lukuisia tapauksia, joissa muun muassa tunnetut julkisuuden henkilöt ovat käyttäneet asemaansa seksuaalisen hyväksikäytön apuvälineenä.
Lähes 90 naista jakoi kokemuksiaan Weinsteinin kyseenalaisista toimista noin 40 vuoden ajalta.
Oscarin Rakastunut Shakespeare -elokuvasta voittanutta tuottajaa syyttivät muun muassa Hollywood-tähdet Angelina Jolie ja Salma Hayek.
Lue myös: Mediat: Seksuaalirikoksista vankilaan tuomitulla Harvey Weinsteinilla todettu koronavirustartunta
Weinstein on kieltänyt syyllistyneensä tekoihin, joista häntä on syytetty, niin New Yorkissa kuin Kaliforniassakin.
Hänen mukaansa kaikki seksuaalinen kanssakäyminen on ollut yhteisymmärrykseen perustuvaa.
Lacey kiitteli tiedotteessa ihmisiä, jotka ovat aiemmin kertoneet Weinsteinin toimintaan liittyvistä kokemuksistaan julkisuudessa.
Syyttäjän kanslia yrittää saada Weinsteinin väliaikaisesti huostaansa New Yorkista, jotta hänet voitaisiin tuoda oikeuden eteen Kaliforniassa. Väliaikaista siirtoa on määrä käsitellä oikeudessa joulukuussa.
Katso uutisjuttu helmikuulta yllä olevalta videolta: Elokuvamoguli Harvey Weinstein tuomittiin kahdesta seksuaalirikoksesta - rikostapaus nousi metoo-liikkeen symboliksi