Elokuvamoguli Harvey Weinstein sai 23 vuoden vankeustuomion seksuaalirikoksistaan – myös monet kuuluisat Hollywood-näyttelijät ovat syyttäneet miestä seksuaalisista väärinkäytöksistä
Yhdysvaltalainen elokuvamoguli Harvey Weinstein, 67, on tuomittu 23 vuodeksi vankilaan seksuaalirikoksista. Weinsteinille luettiin tuomio keskiviikkona New Yorkissa.
Rikosten uhriksi joutui kaksi naista. Valamiehistön mukaan Weinstein pakotti toisen naisista suuseksiin vuonna 2006. Nainen toimi tuolloin tuotantoassistenttina. Toisen naisen Weinstein raiskasi vuonna 2013. Nainen luonnehti raiskaukseen liittyvää suhdettaan Weinsteinin kanssa väkivaltaiseksi.
Weinstein oli syytteessä myös vakavista seksuaalirikoksista kolmea muuta naista kohtaan. Nämä syytteet valamiehistö kuitenkin hylkäsi. Jos syytteet olisivat menneet läpi oikeudessa, Weinsteinia olisi amerikkalaisten mediatietojen mukaan odottanut jopa elinkautinen vankeustuomio.
Yli 80 naista on syyttänyt Weinsteinia seksuaalisista väärinkäytöksistä. New Yorkissa toimiva tuomioistuin käsitteli vain osaa tapauksista. Weinsteinin on kerrottu sopineen rahalla kymmeniä muita mahdollisia oikeusjuttuja.
Kuuluisien elokuvien mies
Newyorkilaiseen työläisperheeseen syntynyt Harvey Weinstein perusti veljensä Bobin kanssa kaksi elokuva-alan yritystä nimeltä Miramax ja Weinstein. Näistä Weinstein-yhtiö teki konkurssin sen jälkeen, kun epäilyt seksuaalirikoksista tulivat julki.
Weinstein on ollut lukuisien tunnettujen elokuvien taustavoimana, muun muassa Oscar-palkittujen Pulp Fiction, Kuninkaan puhe ja Rakastunut Shakespeare. Hän on tukenut muun muassa Quentin Tarantinoa ja Kevin Smithiä näiden uralla.
Weinsteinia ovat syyttäneet seksuaalisista väärinkäytöksistä muiden muassa näyttelijättäret Gwyneth Paltrow, Salma Hayek ja Uma Thurman. Tapaukset ovat kuitenkin olleet liian vanhoja tuotaviksi oikeuskäsittelyyn.
11.3.2020 kello 18.06: Päivitetty juttua kauttaaltaan ja muutettu otsikkoa päivitetyillä tiedoilla.
Uusimmat
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
00:01
Tutkimus: Näin isät käyttävät perhevapaita – äidin tuloilla ja koulutuksella iso merkitys
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
Lataa lisää