Harvinainen tapaus Suomessa: Poliisi käytti ampuma-asetta – kiinniotettava kuoli

Poliisi
Kuvituskuva.Lehtikuva
Julkaistu 16.02.2016 09:10

MTV UUTISET

Poliisi tiedottaa, että tiistaina aamuyöllä tapahtuneessa kiinniottotilanteessa on menehtynyt vuonna 1980 syntynyt tuusulalaismies.

Poliisi oli saanut hieman kolmen jälkeen aamuyöllä hälytyksen Tuusulan Riihikallioon, jossa oli meneillään alkutietojen mukaan joko tappelu tai puukotus.

Kerrostalon rappukäytävästä poliisi tapasi pahoin loukkaantuneen miehen ja mahdollinen tekijä oli poliisin sen hetkisten tietojen mukaan samassa talossa sijaitsevassa omassa asunnossaan.

Epäiltyä kiinni ottaessaan poliisi käytti ampuma-asetta ja kiinniotettava menehtyi saamiinsa vammoihin tapahtumapaikalla.

Tapahtuneen selvittäminen on siirtynyt valtakunnansyyttäjäviraston johtamaan tutkintaan.

Tuoreimmat aiheesta

Poliisin aseenkäyttö