Espoossa on kateissa kiltti mutta nyreän näköinen kissa. Jalta-kissan emäntä Seliina Velav kertoo, että sitä kaipaa kotona hänen lisäkseen perheen vanhempi kissa Jumbo.
Seliina Velavin nelivuotias Jalta-kissa karkasi Espoon Niittykummussa viime lauantaina. Se oli päässyt pujahtamaan raollaan olevasta terassin ovesta ja ottanut jalat alleen. Velavin asunto on ensimmäisessä kerroksessa.
Tunnetun merenrantakaupungin mukaan nimetty tyttökissa Jalta on harmaa, raidallinen ja pörröinen ja Velavin mukaan kiltti sylikissa, vaikka sillä onkin ihmisen silmiin ehkä hieman kriittinen, jopa nyreä ilme.
Velav kertoo, että nelivuotias Jalta on arka kissa, joten sitä ei kannata ottaa kiinni. Sen sijaan hän toivoo, että havainnoista ilmoitettaisiin esimerkiksi Facebookin kautta hänelle tai poliisille.
Lue myös: Vicky sai kadonneen kissansa takaisin 12 vuoden jälkeen – muistuttaa nyt lemmikinomistajia tärkeästä asiasta: "En voi käsittää koko tilannetta"
Jalta on tottunut käymään mustikassa
Jalta on Velavin mukaan tottunut liikkumaan ulkona esimerkiksi mustikkametsässä, mutta vain mökillä turvallisissa ja valvotuissa oloissa.
Jalta on rokotettu, sirutettu ja leikattu.
Kissa voi liikkua Espoossa erityisesti Niittymaantiellä, Niittytaipaleella ja Niittymäentiellä.
Jaltaa kotona kaipaa Velavin lisäksi kuusivuotias Jumbo-kissa.
Lue myös: Kun palomiehet koputtivat ovella, senioritalon Tertun rakas Minttu-kissa oli pakko jättää asuntoon – paloyön muistot saivat kyyneliin: "Tuntuu niin pahalta"
Päivitys 18.7.2020 kello 11.45. Jalta-kissa on löytynyt, ja Seliina Velav kiittää kaikkia havaintoja ilmoittaneita.