Hätkähdyttävä F1-kuva julki – asiantuntija julistaa: "Toivottavasti emme näe tätä enää ensi vuonna"

Red Bull juhlisti tällä viikolla päämajassaan Milton Keynesissä musertavan ylivoimaista F1-kauttaan.

Max Verstappen voitti kolmannen peräkkäisen MM-tittelinsä, joka varmistui jo kauden kuudenneksi viimeisenä viikonloppuna. Red Bullin tallimestaruus oli saanut sinettinsä jo kaksi viikkoa aikaisemmin. Sergio Pérez täydensi tallin täydellisyyttä hipovan kauden sijoittumalla kuljettajien MM-pisteissä toiseksi.

Verstappen voitti kaudella ennätykselliset 19 osakilpailua 22:sta. Pérez oli ykkönen kahdesti, eli Red Bull menetti voiton vain kerran. Tämä tapahtui syyskuussa Singaporessa, missä Ferrarin Carlos Sainz oli ruutulipulla ensimmäisenä.

Kaikkiaan Red Bull saavutti sille tarjolla olleista 66 palkinnosta – kaksi kuljettajille ja yksi tallille per kisa – peräti 51.

Nämä palkinnot aseteltiin Milton Keynesissä yhteiskuvaan Verstappenin, Pérezin ja lajihistorian ylivertaisimpiin lukeutuvan RB19-auton kanssa.

– Aikamoinen kokoelma, Red Bull mehustelee X-tilillään kuvan yhteydessä.

Julkaisun on jakanut muun muassa Sky Sportsin asiantuntija Martin Brundle, joka oli siitä samaan aikaan paitsi haltioissaan myös hieman kauhuissaan.

– Formula ykkösissä on läpi lähtöruudukon kyse erinomaisuudesta. Kaikkien kymmenen tallin ja kahdenkymmenen kuljettajan ammattimaisuus ja omistautuminen on näkemisen arvoista kaikessa, mitä tänä päivänä todistan. Siksi tämä kuva on minusta uskomaton, vaikka toivonkin, että emme näe samaa enää ensi kaudella, Brundle kirjoittaa.

Hulppeasta palkintomäärästä huolimatta 51 pokaalia on silti yksi vähemmän kuin Mercedeksen F1-ennätys Nico Rosbergin mestaruuteen huipentuneella kaudella 2016.

Kisojen lukumäärään peilattuna ennätystä pitää hakea yhtä vuotta kauempaa. Rosberg ja Lewis Hamilton saavuttivat vuonna 2015 Mercedekselle tarjolla olleista 57 palkinnosta 48 (84 %). Red Bullin osuus (77 %) tämän kauden kaikista palkinnoista oli lajihistorian kahdeksanneksi suurin.

Lue myös:

    Uusimmat