Hauholainen Timo kasvatti kurpitsan, jonka koko yllätti miehen itsensäkin: "Halloweenina se on tarkoitus kaivertaa"
Mäntsälässä esiteltiin viime lauantaina Suomen suurimmat kasvikset, sillä siellä kisattiin jättikasvisten Suomen mestaruudesta.
SM-kilpailuissa kisataan tomaattien, kurkkujen, papujen sekä juurikkaiden kategorioissa.
Kisojen kuninkuuslajina on pidetty jättikurpitsojen punnitusta. Kisaan osallistuvat kurpitsat ovat monta sataa kiloa painavia ja Mäntsälässä nähtiinkin pitkä rivi kellertäviä ja oransseja kurpitsoja.
Suurin jättikurpitsa oli tänä vuonna kolmatta kertaa SM-kilpailuihin osallistuva Timo Iisakkila Hauholta.
– Kurpitsa oli vähän painavampi kuin ajattelin. Ajattelin, että se on jossain 400 (kilon) hujakoilla, mutta oli vielä isompi, Iisakkila kertoo MTV Uutiset Liven haastattelussa. Voitto tuli 487,2 kilogrammalla.
Kurpitsan kasvatus on alkanut 4. huhtikuuta, kun Iisakkila laittoi siemenen itämään. Iisakkila kertoo kasvattaneensa kurpitsaa rakentamassaan kasvutunnelissa, joka oli säältä suojassa.
Kyseessä on Iisakkilan mukaan tavallaan luomukurpitsa, sillä sen kasvatuksessa ei ole käytetty erityisiä kemikaaleja.
Kisojen jälkeen kurpitsasta on tarkoitus tehdä halloween-koriste.
– Halloweenina se on tarkoitus kaivertaa, olen parina aikaisempanakin vuotena kaivertanut, Iisakkila sanoo.
Palkinnoksi Iisakkila kertoo saavansa ainakin mainetta ja kunniaa.
– Siitä tulee kansainvälisen järjestön myöntämä taulu, en tiedä onko varauduttu johonkin muuhun, Iisakkila toteaa.
Korjaus juttuun 29.9. kello 8.17: Jutussa puhuttiin virheellisesti haastateltavasta Timo Hauhona, haastateltavan nimi on Timo Iisakkila. Paikkakunta Hauhon taivutusmuotoa myös korjattu: Hauho taipuu Hauholla, eikä Hauhossa.
Uusimmat
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
09:01
MM-kisoissa on nyt päällä erikoinen ”naapuritilanne” ja se liittyy Leijoniin – sveitsiläisvalmentaja kajautteli suomeksi Prahassa
-
08:59
Avoimia työpaikkoja yli neljännes vähemmän kuin vuosi sitten
-
08:58
Jere tarjosi ihmisille yllättävää apuaan – päätyi erikoisiin tilanteisiin
-
08:53
Paskolammella käryää
-
08:51
Kannattajiaan kadottava Biden lähti Trumpin mutapainiin mukaan: "On suuri ihme, että Biden suostui tähän"
-
08:36
Hallitseva mestari laulukuoroon NBA:n pudotuspeleissä – 20 pisteen johto suli tappioon
-
08:17
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
08:03
Suomalaisvarustamo niittää hyötyä sähköhybrideistä merillä
-
08:03
Leijonien NHL-lupaus raottaa mystistä tilannettaan – ystävystyi vahvasti Jesse Puljujärven kanssa
-
08:00
Golftähti venyi huimaan temppuun – ensimmäinen major-voitto ennätystuloksella
-
07:49
Iranin presidentin kuolemalla vaikutusta maailman kahteen isoon konfliktiin – asiantuntija avaa tilannetta MTV:lle
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
Lataa lisää