Heikki Hurstin vuosi 2018 alkoi tuskan taipaleella Helsinginkatu 19:ssä talousvaikeuksien takia. Muun muassa Metallican, Hjallis Harkimon ja lukuisten yritysten sekä yksityishenkilöiden avulla toiminta jatkuu ensi vuonna varmasti.
Helsinginkatu 19:n ovella on hiljaista, mutta sisällä tilanne on päinvastainen. Vaikka joulukuussa ei ole perinteistä Hurstin ruokajakoa, valmistaudutaan jouluaaton Yksinäisten ja vähävaraisten joulujuhlaan täyttä vauhtia.
Sisällä on koreja ja kontteja pino pinon perään. Heikki Hursti kertoo, ettei tarkkoja lukuja määristä ole. Niin paljon tavaraa on kertynyt.
– Kyllähän sitä riittää, kun on 1 600 ihmistä ruokittavana. Ja sitten on kaikkea muuta tilpehööriä, Hursti kertoo.
8:12
Vaimon vakava sairaus varjostaa joulua
Joulun aikaan tuo "surua ja murhetta" vaimon vakava sairastuminen. Hursti kuitenkin uskoo, että siitäkin selvitään.
Joulujuhlan jälkeen hän aikoo viettää aikaa vaimonsa kanssa, ja jos tämä jaksaa, käyvät he jouluaterialla pojan luona Nurmijärvellä. Kuten aiempina jouluina.
Lue myös: Heikki Hursti tyrmää leipäjonojen uudistamisen ja pelkää jäävänsä kaupungin sanelun kohteeksi: "Uusi malli epäonnistui Vantaallakin"
Lahjoitukset pelastivat pahimmasta ahdingosta
Alkuvuodesta Hursti paini talousvaikeuksien kanssa. Kaupungin tuki on pienentynyt kymmenillä tuhansilla euroilla.
Kansalaiset päättivät kuitenkin antaa Hurstille takaisin, muun muassa järjestämällä Hurstille hynää -konsertteja. Lahjoituksia on tullut myös monilta yrityksiltä ja yksityishenkilöiltäkin.
Esimerkiksi Metallica lahjoitti konserttinsa yhteydessä Hurstille 25 000 euroa.
Lue myös: Heikki Hursti Metallican 25 000 euron lahjoituksesta: Kyllä siinä kyynel tuli silmään
Kolme toivetta tulevalle vuodelle
Hursti kiittää kaikkia Laupeudentyö ry:lle lahjoittaneita. Vaikka vuosi on ollut monin tavoin rankka, näyttää tuleva vuosi valoisalta ainakin sen verran, että toiminta jatkuu normaalisti.
Toiveita tulevalle vuodelle ovat terveyttä vaimolle, varmuutta ja vakautta Laupeudentyön jatkolle sekä uusia logistiikkatiloja.