Heikki Kovalaiselta kovaa puhetta Lewis Hamiltonista: Lähes tappoi Nico Rosbergin ja triggeröi Alonson alamäkeen

Kaksi vuotta Lewis Hamiltonin tallikaverina F1-sarjassa ajanut Heikki Kovalainen tietää, millainen pari brittikuski voi parhaimmillaan ja pahimmillaan olla. Hän tietää Nico Rosbergin ja Fernando Alonson kokeneen vielä kovempia aikoja.

Hamilton, 37, teki viime vuonna Mercedeksen kanssa jatkosopimuksen, joka pitää hänet tallissa vielä ainakin tämän ja ensi kauden. Hänen uutena tallikaverinaan on nuori George Russell, joka tuli viisi vuotta tehtävässä olleen Valtteri Bottaksen tilalle tänä vuonna.

Russell on jo osoittanut merkkejä siitä, että pystyy haastamaan Hamiltonin vauhdissa. Viime viikonlopun Saudi-Arabian GP meni Hamiltonilta täysin penkin alle säätöongelmien takia. Jos Russell pystyy säännöllisesti lyömään Hamiltonin, edessä saattaa olla kovaa myllerrystä Mercedeksellä.

Vuosina 2008–09 Hamiltonin rinnalla McLarenilla ajanut Heikki Kovalainen tietää, kuinka vaikea voitettava seitsenkertainen mestari osaa olla.

– Pystyin ajoittain vastaamaan hänen vauhtiinsa, mutta täyden kauden mitassa minun piti venyä jokaisessa sessiossa päästäkseni hänen tasolleen, Kovalainen kertoo BBC:n talkSPORT-sivustolla.

– Minulla ei ollut tarpeeksi marginaalia kapasiteetissani, jotta olisin pystynyt sellaisiin aikoihin ja kisoihin kuin hän, joten se ei ollut helppoa, Kovalainen tunnustaa.

Kilpailu lähes tappoi Rosbergin

Viime kaudella Hamilton joutui pitkästä aikaa taipumaan mestaruustaistelussa, kun Max Verstappen onnistui kääntämään dramaattisten vaiheiden jälkeen tittelin itselleen kauden viimeisillä kierroksilla.

Sitä ennen vain Hamiltonin oma tallikaveri Nico Rosberg oli onnistunut tehtävässä kaudella 2016.

– Hänen suoritustasonsa on niin korkealla, että jopa superlahjakkuudelta, kuten Max, se vaatii paljon panostusta, keskittymistä ja energiaa. Helppoa se ei ole, eikä kaikki pysty käsittelemään sitä, niin yksinkertaista se on, Kovalainen kuvailee.

– Luulen, että Rosberg joutui käyttämään työkalupakistaan kaikkia työkaluja voidakseen lyödä Lewisin. Ja se melkein tappoi hänet, hän sanoi sen itsekin. Hän ei olisi voinut ajaa uutta kautta sillä tavalla tai olisi muuten ollut kuollut.

Aloittiko Hamilton Alonson alamäen?

Kovalainen liittyi McLarenille sen jälkeen, kun Hamilton oli ajanut edellisen tiimitoverinsa Fernando Alonson puolihulluksi. Mestarina talliin tullut Alonso joutui Hamiltonin haastamaksi ja aiheutti osaltaan itsekin McLarenin sisälle ison valtataistelun.

– Alonso on tehnyt Renault’n mestaruusvuosiensa (2004 ja 2005) aina väärän liikkeen, ja joskus mietin sitä, että triggeröikö Hamilton nopeuden tuoma yllätys hänet, Kovalainen pohtii.

– Jos ongelman ydin oli siinä, niin siitä oli seurauksena välien katkeaminen (McLaren-pomo) Ron Dennisin ja tiimin kanssa, eikä hänellä ollut mitään muuta paikkaa mennä. Renault oli silloin pienessä alamäessä, ja hän joutui vain kuromaan eroa kiinni eikä oikein koskaan onnistunut siinä, suomalaiskuski arvioi.

Lue myös:

    Uusimmat