Heikkinen sauvoi Suomen mestariksi 50 kilometrillä

Matti Heikkinen
Matti Heikkinen voitti toisen SM-kultansa tällä kaudella.Lehtikuva
Julkaistu 29.03.2015 15:40(Päivitetty 29.03.2015 16:17)

MTV SPORT-STT

Vantaan Hiihtoseuran Matti Heikkinen voitti maastohiihdon Suomen mestaruuden 50 kilometrillä Kuusamossa sunnuntaina.

Heikkinen kukisti vapaalla tavalla hiihdetyllä matkalla toiseksi sijoittuneen Oulun Hiihtoseuran Kusti Kittilän 31,9 sekunnilla. Suomen mestaruus on 31-vuotiaan Heikkisen kauden toinen.

Oslossa perinteisellä hiihtotavalla 15 kilometrin maailmanmestaruuden 2011 voittanut Heikkinen joutui Rukalla lopulta fyysisesti lujille.

- Viisi minuuttia lisää, ja olisi ollut pelti kiinni, uupunut Heikkinen myönsi Ylen haastattelussa.

Lumisade lisäsi kilpailun raskautta.

- Se teki kelistä aika paljon raskaamman. Just ja just tämä kantoi loppuun, Heikkinen huokaili.

Heikkisen kilpaura jatkuu.

- Työ jatkuu. Lahti on mielenkiintoinen etappi, Heikkinen viittasi kahden vuoden kuluttua Suomessa järjestettäviin MM-kisoihin.

Hän myönsi, että jopa lopettamisaikeet olivat käyneet mielessä.

- Viime syksynä oli raskas jakso. Ura jatkuu nyt kolme vuotta. Nautin hiihtämisestä.

Etelä-Korean Pyeongchangissa järjestetään kolmen vuoden päästä talviolympiakisat.

Heikkinen kertoi kiinnittävänsä harjoittelussa huomiota määrään.

- Suomen yhteiskuntaa vaivaa kestävyysvaje. Se koskee meitä kaikkia. Tarvitaan työntekoa ja peiliin katsomista.

SM-pronssille sauvoi Kouvolan Hiihtoseuran Ville Nousiainen. Voittajalle pari minuuttia hävinnyt Nousiainen sivakoi osan matkasta kaksi minuuttia myöhemmin ladulle lähteneen Heikkisen peesissä.

Tuoreimmat aiheesta

Maastohiihto