Kun lähes yhdeksän tuntia ja yön yli kestäneen neuvottelu-urakan jälkeen lopputulos on niin epätäsmällinen kuin eilisen EU-huippukokouksen tulos, selvää on, ettei oikein mistään löytynyt sopua, kirjoittaa kolumnissaan MTV Uutisten pitkäaikainen EU-kirjeenvaihtaja Helena Petäistö.
Unionin perinteinen keino selvitä vaikeista erimielisyyksistä on laatia niin epämääräinen loppulauselma, että se passaa kaikille ja että jokainen neuvotteluihin osallistunut hallituksen päämies voi palata kotiin kasvojaan menettämättä.
3:56
Juuri näin kävi tässä jo etukäteen pelonsekaisin tuntein odotetussa huippukokouksessa. Näennäinen sopu pelasti unionin aina vain syvemmältä sisäiseltä kriisiltä, mutta todellisia ratkaisuja ei löydetty.
Viisipäiväinen Nizza oli täysi susi
Saavutus sinänsä, että nyt sentään selvittiin tekemättä Nizzan huippukokouksen toistoa, jota myös pelättiin. Joulukuussa vuonna 2000 tehtiin Nizzassa kyseenalaista historiaa venyttämällä kahden päivän huippukokous viidennen vuorokauden puolelle ja vielä huonoin tuloksin. Ns. Nizzan sopimus osoittautui nimittäin sudeksi jo musteen hädin tuskin kuivattua sopimuspaperilla.
Unionin nykyinen poliittinen kriisi puolestaan jatkuu entistäkin sitkeämmin, sillä mitä enemmän populistisia voimia nousee jäsenmaiden hallituksiin, sitä vaikeampaa on sopia maahanmuuton Euroopan laajuisesta ratkaisusta.
Nyt ratkaisun pitäisi löytyä
Sitä paitsi varsinainen maahanmuuttoon liittyvä tilanne on tällä hetkellä helpompi kuin koskaan viiden viime vuoden aikana, niin paljon vähemmän tulijoita on nyt saapumassa kuin aiempina vuosina.
Juuri nyt ratkaisun löytymisen pitäisi olla helpointa.
Mutta menossa onkin ennen kaikkea syvä poliittinen kriisi EU:n sisällä – ja se estää oikeasti tehokkaiden ratkaisujen löytämisen.
EU selvisi pahimmistakin eurokriisin käänteistä siksi, että joka kerta, kun jäsenmaiden edessä oli oman kukkaron köyhtyminen ja taloudellinen romahdus, viimeistään kuilun partaalla löytyi yhteinen sävel.
Ennennäkemätön kriisi – EU-maat hylkäävät omat arvonsa
Nyt tällaista tarpeeksi konkreettista omakohtaista uhkaa ei ole muilla kuin niillä mailla, jotka ovat muuttovirtojen vastaanoton eturintamassa. Ulkopuolisten ihmisten, oikeiden pakolaistenkaan, vuosikausien kärsimys suljetuilla leireillä ja hukkuminen Välimeren aaltoihin eivät riitä panemaan töpinäksi niin kauan kuin eurooppalaisten oma olo on turvattu.
Siksi tämä kriisi poikkeaa kaikista muista Euroopan unionin kokemista lukuisista kriiseistä. Ensimmäistä kertaa EU-maat kieltävät ja hylkäävät omat arvonsa ja niihin liittyvät sitoumuksensa! Näin siitäkin huolimatta, että kaikki jäsenmaat ovat allekirjoittaneet Geneven sopimuksen ja ihmisoikeusjulistus on lähtöisin Euroopasta, Ranskasta. Tämä kriisi koskee siis ensimmäistä kertaa Euroopan syvintä ydintä!
Europe first
Huippukokouksen selvä voittaja oli ”Europe first” - muulla ei mitään väliä. Jäsenmaiden kansallinen omaan napaan tuijottelu tuotti paperilla sellaisen näennäistuloksen, ettei se millään tavalla vastaa odotuksia.
Samat ongelmat ovat aina vain sitkeästi edessä, sillä maiden vastakkainasettelu ei tee yleiseurooppalaista ratkaisua mahdolliseksi - eikä muuta pysyvää ratkaisua ole.
Vapaaehtoisuus ei johda mihinkään
Huippukokouksen avainsanaksi jäi vapaaehtoisuus, jonka pohjalta jäsenmaisen pitäisi toimia. Viiden vuoden aikana on nähty, ettei vapaaehtoisuus johda mihinkään tilanteessa, jossa useat maat yksinkertaisesti kieltäytyvät vastuusta.
Tiukimpina poteroissaan pysyvät yhä samat Itä-Euroopan ns. Visegrad-maat eli Unkari, Puola, Tshekki ja Slovakia. Niiden päämiehet voivat nyt kerskua selvinneensä kokouksesta voittajina.
Kun EU-komissio ehdotti viisi vuotta sitten Jean-Claude Junckerin johdolla objektiivisia kriteeritä kuten jäsenmaan bruttokansantuote, työttömyystaso jne, joiden perusteella kukin jäsenmaa olisi ottanut oman, oikeudenmukaisen osuutensa turvapaikanhakijoista, ei se näiden maiden johtajille kelvannut. Parempaa diiliä on mahdotonta keksiä, ja kun sekään ei kelpaa, pattitilanne vain jatkuu.
Uudet keskukset muistuttavat paperilla nykyisiä
Tällä kertaa sopimus sisältää suljetut, kosmeettisesti ”uudenlaiset”, EU:n sisälle vapaaehtoisesti perustettavat vastaanottokeskukset, jotka muistuttavat kuitenkin paljon jo kokeiltuja ”hotspotteja”.
Näissä uusissa ”hotspoteissa” pitäisi jyvien erotttua akanoista nopeasti, eli turvapaikkaan oikeutetut selvitetään nopeasti ja lähetetään eteenpäin eri EU-maihin ja vain taloudellisista syistä Eurooppaan pyrkijät lähetetään ripeästi takaisin lähtömaihin. Näin siis paperilla, mutta entä käytännössä?
Eihän se oikeasti onnistunut ennenkään juuri muualla kuin Suomessa. Kreikan leireillä on yhä jumissa 40 000 turvapaikanhakijaa, joille ei löydy paikkaa normaalioloista muualta Euroopasta. Miksi paikka löytyisi nytkään?
Ja kun ”hotspotit” perustuvat edelleen vapaaehtoisuuteen, kuinka moni maa niitä todellisuudessa huolii alueelleen? Toistaiseksi nähtävästi vain Kreikka ja Espanja. Presidentti Emmanuel Macron, joka ehti jo sormi ojossa ojentaa Italiaa, kiirehti itse ensimmäisenä ilmoittamaan, ettei Ranska ainakaan ota näitä vastaanottokeskuksia, kun se ei kuulu maihin, joihin turvapaikanhakijat ensimmäisinä saapuvat.
Pohjois-Afrikankin maat nihkeinä
Toinen näennäispäätös koskee ns. maihinnousupistettä, joka perustettaisiin EU:n ulkopuolelle mereltä pelastettuja tulijoita varten. Yhtenä sijoitusvaihtoehtona kaavaillaan Libyaa, jossa tunnetusti on jo muualta Afrikasta tulleita jumissa kauhistuttavissa olosuhteissa.
Tämän uuden ”ulkoistetun” vastaanottokeskuksen moitteettomuutta korostetaankin nyt sillä, että se perustetaan YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n valvonnassa. Mutta sen paremmin Libya kuin Tunisiakaan eivät ole ilmoittaneet halukkuuttaan tälliseen järjestelyyn, ja Marokko on jo heti ehtinyt antaa kielteisen vastauksensa.
EU:n ulkorajojen valvonnan vahvistaminen entisestään ja maahanmuuton alkujuuriin puuttuminen Afrikassa ovat vanhoja keinoja, joiden tehostaminen on totta kai hyvä asia ja ihan välttämättömyys, mutta onnistuuko kumpikaan aiempaa paremmin, se jää nähtäväksi.
Sen sijaan ns. Dublin-menettelyn uusiminen on yhä tekemättä, eikä ole mitään takeita, onnistuuko se vieläkään, kun se ei ole onnistunut tähänkään asti. Täysin epäoikeudenmukainen menetelmä määrää tulijan jättämään turvapaikkahakemukset saapumismaahan, jonne muut maat voivat sitten jatkossa aina palauttaa tulijat.
700 000 maahantulijaa vastaanottanut Italia on kärsinyt Dublin-menettelystä kaikkein eniten. Ei ole mikään ihme, että äärioikeisto porskutteli siellä valtaan. Ihme on, ettei niin käynyt jo paljon aiemmin.
Ei koko maailman hätää vastaan
Ranskan entinen sosialistipääministeri Michel Rocard totesi aikoinaan, ettei Ranska voi ottaa vastaan koko maailman hätää, toute la misère du monde. Samaa pätee Euroopassa. Selvää on, ettei afrikkalaisten vyörylle ole loppua, jos ovea pidetään auki.
Eikä tilannetta helpota se, että köyhän maanosan väkiluvun ennustetaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä. Joten maastalähdön juurisyihin on Euroopan pakko pureutua vakavasti ja tehokkaasti.
Eurooppa tarvitsee nuorta työvoimaa
Mutta sen sijaan että turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikka paikkaillaan jatkuvasti hätätilanteen mukaan, pitäisi kokonaistilanne nostaa kerrankin yhdessä pöydälle. Euroopan väestö vanhenee, ja täällä tarvitaan nuorta työvoimaa.
Pakolaisten vastaanottaminen ja auttaminen on kaikkien velvollisuus, mutta myös hallitusti ja laillisesti maahantulevalle työvoimalle alkaa olla tarvetta enenevässä määrin. Todellinen kysyntä pitäisi kartoittaa ja organisoida sen mukaan myöstyöperäinen maahanmuutto yhteisesti. Järkevää tehtävää siis riittäisi enemmän kuin tarpeeksi keskinäisen kiistelyn sijasta.
Tämän kriisin jalkoihin on jäämässä monta tärkeää asiaa. Vakavin seuraus Unionille itselleen olisi Schengen-sopimuksen lopullinen kaatuminen. Tällä hetkellähän kaikki ummistavat silmänsä siltä tosiasialta, että kriisiin vedoten rajoja on suljettu eri puolilla Eurooppaa ”väliaikaisesti”, jota on kestänyt jo vuosia.
Nuoret eurooppalaiset eivät ole koskaan tunteneet muuta kuin rajoista vapaan Euroopan, joten sinä päivänä, kun Schengen-järjestelmä häviää ja tuntien jonot palaavaat rajoille kaikkialla, voi olo tuntua oudolta. Ja sehän on oikein laskettu, paljonko ihmisten ja tavaroiden rajoilla odottelu maksaa Euroopan taloudelle. Kyse ei ole mistään pienistä summista.
Merkelin kriisi jätti rahaliiton sivuosaan
Huippukokouksessa täysin sivuosaan jäi Macronin visioima ja liittokansleri Angela Merkelin kanssa jo sovittu raha- ja talousliiton syventäminen. Toisaalta Merkelin oman aseman heikentyminen ei ole omiaan edistämään koko asiaa tällä hetkellä.
Niin, tosiasiassahan huippukokouksen selkeä sivujuoni – vaiko peräti pääosa – oli Merkelin pelastaminen kuiville hänen omasta kriisistään. Sillä Merkel asettikin entistäkin kovemmat paineet Euroopan muille päämiehille, sillä liittokanslerin kaatamisella uhitteleva baijerilainen sisäministeri Horst Seehoffe piti saada talttumaan uskottavalla eurooppalaisella ratkaisulla maahanmuuttokriisiin.
Poliittisen näytelmän jännittävä huipennus on edessä maanantaina, jolloin Merkelin on määrä tavata ”Crazy Horst” ja kuulla, mitä miehellä on mielessä huippukokoustuloksen selvittyä.
Paljon riippuu myös siitä, kuinka vahvasti Merkelin oman puolueen, CDU:n, päähahmot asettuvat yhä Merkelin taakse. Joka tapauksessa kävi miten kävi, näyttää siltä, että Merkelin loppulaskenta on alkanut. Tällä hetkellä hänen onnensa saattaa olla se, ettei puolueessa ole ketään muutakaan valmiina astumaan hänen saappaisiinsa.