Iranissa kymmenettuhannet ihmiset ovat osallistuneet presidentti Ebrahim Raisin sekä muiden helikopteriturmassa kuolleiden viranomaisten hautajaissaattueeseen.
Surijat heiluttelivat Iranin lippuja ja kantoivat edesmenneen presidentin kuvia saattueessa, joka lähti liikkeelle Tabrizin kaupungin keskusaukiolta Luoteis-Iranissa. Raisia kuljettanut helikopteri putosi sunnuntaina matkalla Tabriziin hänen palatessaan patohankkeen avajaisista.
Kopteriturmassa kuoli Raisin lisäksi hänen saattueessaan ollut ulkoministeri Hossein Amir-Abdollahian sekä kuusi muuta hallinnon viranomaista.
Raisin ja muiden turmassa kuolleiden muistoa on kunnioitettu myös ulkomailla, etenkin Iraniin lämpimiä suhteita vaalineiden muiden autoritaaristen maiden keskuudessa. Muiden muassa Venäjän, Kiinan, Intian ja Pakistanin ulkoministerit ja edustajat pitivät minuutin hiljaisuuden Shanghain yhteistyöjärjestön (SCO) huippukokouksen aluksi Kazakstanin pääkaupungissa Astanassa.
Iranissa viisipäiväinen suruaika
Iranin korkein johtaja, ajatollah Ali Khamenei on määrännyt viiden päivän kansallisen suruajan Iranissa.
Monivaiheisessa seremoniassa Raisin ruumis kuljetetaan Tabrizista pyhänä pidettyyn Qomin kaupunkiin, mistä se siirretään illalla pääkaupunkiin Teheraniin.
Huomenna aamulla järjestetään kulkue myös Teheranissa, minkä jälkeen ajatollah Khamenei rukoilee jäähyväisseremoniassa. Lopulta Raisin arkku kuljetetaan hänen kotikaupunkiinsa Mashhadiin ja haudataan torstai-iltana.
63-vuotias Raisi oli ollut virassaan vuodesta 2021.
Ajatollah Khamenei on nimittänyt Mohammad Mokhberin väliaikaiseksi presidentiksi vaaleihin asti. Presidentinvaalit järjestetään 28. kesäkuuta.
Virkaa tekeväksi ulkoministeriksi nimitettiin Iranin ydinsopimusneuvottelija Ali Bagheri.
Iran syyttänyt onnettomuudesta pakotteita
Maanantaina iranilainen uutistoimisto Isna kertoi maan asevoimien esikuntapäällikön Mohammad Bagherin määränneen tutkinnan helikopteriturmasta. Onnettomuuden syyksi on Iranissa esitetty teknistä vikaa ja syytetty Yhdysvaltain asettamia ilmailuteollisuuden pakotteita.
Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottaja Matthew Miller kiisti maanantaisessa lehdistötilaisuudessa pakotteiden olleen turman syynä ja puolusti Iranin vastaisia pakotteita.
– Loppujen lopuksi Iranin hallinto on vastuussa päätöksestä lentää 45 vuotta vanhalla helikopterilla huonoiksi kuvailluissa sääolosuhteissa, Miller sanoi toimittajille.